Kirjoittaja Maj-Kristine Lindgren on fysioterapeutti (AMK), tanssi-liiketerapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS), työnohjaaja (STOry) maj.lindgren@hus.fi

Työelämän myllerrykset koskettavat meitä kaikkia yleisesti ja ihmissuhdeammatissa olemme alttiina vuorovaikutuksessa siirtyville lukuisille vaikutuksille. Yhteiskunnassamme terveydenhuollolta edellytetään tehokkuutta ja ”resurssien” hyödyllistä käyttöä. Fysioterapeutit ovat innokkaita kouluttautumaan uusien menetelmien oppimisessa, parantaakseen työnsä laatua monipuolisilla ammatillisilla taidoilla, pitääkseen ammattitaitonsa ajan tasalla. Yhteiskunnalliset (taloudelliset) paineet ja muutokset aiheuttavat ammattilaisille tarpeen ”tuunata” omaa ammatillista profiilia, turvatakseen sen olemassaolon, vahvistaakseen omaa ammatti-identiteettiään kollektiivisesti ja yksilöllisesti.

Psykofyysinen fysioterapia työotteena tarkoittaa, että tarjoamme asiakkaille/potilaille ns. perinteiseen fysioterapiaan verrattuna jotain sellaista, jota voi nimetä sanalla ”psyko”. Millä tavalla yhteiskunnan tai organisaation, työyhteisön muuttuminen vaikuttaa psykofyysiseen fysioterapiaan? Miten ”psyko” ilmenee työssämme ja miten huolehdimme sen laadusta? Mihin tai kehen vertaamme omaa työotettamme? Ymmärretäänkö työyhteisöissä ja organisaatioissa psykofyysisen fysioterapian sisällön eroja verrattuna ”fyysiseen” fysioterapiaan? Miten voimme olla varmoja, että toimimme potilaan hyväksi psykofyysisesti luotettavasti, turvallisesti, hänen rajojaan ja tarpeitaan kuunnellen ja kunnioittaen? Miten huolehdimme oman ”psyko”- osuuden kunnosta, kehittymisestä, sen valppaana säilymisestä vaativien asiakastapausten äärellä, muutosten aallokoissa?

”Työnohjaus on ajan, huomion ja kunnioituksen antamista ohjaustilanteessa oleville. Työnohjaus on työhön, työyhteisöön ja omaan työhön liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden tarkastelua ja jäsentämistä koulutetun työnohjaajan avulla. Työnohjauksen tavoitteena on vapauttaa voimia, luovuutta ja ajattelua työhön ja sen rajojen tunnistamiseen.” (1).

Psykiatrian kentällä toimiville työntekijöille tulisi lain mukaan järjestää säännöllinen työnohjaus. Yksityissektorilla toimivat Kela-sopimuksen tehneet fysioterapeutit on velvoitettu harvajaksoiseen työohjaukseen. Koska työnohjaus tapahtuu työaikana, on esimiehen hyväksyntä välttämätöntä sekä ohjauksen keston että yleistavoitteiden asettelussa ennen työnohjaussopimuksen tekemistä. Työnohjauksen tavoitteena on tukea sekä työpaikan että yksittäisen työntekijän/ryhmän tavoitteita, josta syystä arviointi liittyy saumattomasti ohjaukseen (2).

Työnohjauksen tärkeys varsinkin työstä oppimisen menetelmänä korostuu nykyään. Työnohjaajan keskeinen tehtävä on luoda keskittynyt, ilmiöiden ihmettelyyn virittävä ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa oman työn tarkasteluun voi asettua turvallisesti ja jäsennellysti. Työnohjauksessa voi oppia hahmottamaan työelämän erilaisia ilmiöitä sekä omaa suhdetta niihin, voi selkiyttää työn päämääriä ja kehittää keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Samalla opitaan ammatillista reflektiota, jonka avulla ymmärrys syvenee elämän muihinkin ilmiöihin (2).

Koska oppiminen rakentuu aiemmin opitun varaan, on tärkeää huomioida työnohjauksessa olevan henkilön taustan vaikutuksia hänen kokemuksiinsa sekä tulkintoihinsa niistä. Työnohjaustilanteessa huomion kohteeksi nousevat tunteet, ajatukset, mielikuvat ja (keholliset) tuntemukset ovat käsiteltävän asian/teeman ydintä, joiden pohtiminen tasavertaisessa dialogissa ja/tai erilaisin menetelmin auttaa avaamaan uusia näkökulmia ja siirtämään opittua arjen muihinkin toimintoihin (2).

Osallistuminen (työpaikan) yhteistoimintaan ja sen puitteissa tapahtuvaan taidon- ja tiedonmuodostukseen on oppimisen keskeinen muoto, jossa yksilön ammatillisuus kehittyy. Ryhmässä tapahtuva työnohjaus voi parhaimmillaan olla hedelmällinen erilaisten näkökulmien yhteenliittymä, jossa ryhmäläiset oppivat sekä itsestään että toisistaan ja pystyvät hyödyntämään oppimaansa toivottujen tavoitteiden suuntaan. Esimiehen osallistuminen ryhmätyöohjauksiin on toivottavaa, jotta työskentelyn tulokset voisivat joustavasti siirtyä konkreettiseen arjen työtoimintaan (2).

Tutkimuksin on todettu, että työnohjauksen tehokasta käyttöä täytyy opetella vaiheittain. Aloitteleva työnohjattava usein varoo ottamasta esiin itselleen vaikeita työkokemuksia, koska ne herättävät helposti hankalia, esimerkiksi häpeän, tunteita. Työnohjaajan tehtävänä on kuvata työskentelyn prosessinomaisuutta, kuvata erilaisin esimerkein tapoja lähestyä kaikille haastavia teemoja tai käyttää erilaisia toiminnallisia tai luovia menetelmiä työskentelyn helpottamiseksi. (2, 3)

Luovien, taidelähtöisten menetelmien parissa työntekijä on sekä tekijä, kokija että oppija menetelmiä käyttäessään, jonka lisäksi hän yhteisessä dialogissa reflektoi työnohjaajan ja mahdollisesti ryhmän kanssa kokemaansa jälkeenpäin (3). Luovien ongelmanratkaisutaitojen merkitys, keskenään ristiriitaisten vaatimusten sietäminen, kyky eläytyä toisten ongelmiin ja vaihtaa joustavasti näkökulmaa lisääntyy nykypäivänä asiantuntija- ja palveluammateissa. Luovuusterapeuttisissa – mm. kuvataide-, kirjallisuus-, valokuva-, musiikki-, tanssi- ja liiketerapiaan pohjaavissa – menetelmissä hyödynnetään luovan ilmaisun, tekemisen kautta tapahtuvan tiedostamisen ja ajattelun sekä vuorovaikutuksen välistä jännitettä uuden oppimisen välineenä (4).

Miciak (ym.2011) pohtii fysioterapiassa vaikuttavia yleisiä hoitavia, parantavia tekijöitä verraten niitä psykoterapiatutkimuksessa havaittuihin yleisiin terapiassa vaikuttaviin tekijöihin. Fysioterapeutin empaattisuus, lämmin vuorovaikutus, asiantuntijuus, ammatillisuus ja asiantunteva tekniikoiden käyttö olivat potilastyytyväisyyttä lisääviä tekijöitä (5). Pinto (ym. 2012) kuvasi tärkeiksi terapeuttisen allianssin osatekijöiksi useisiin tutkimuksiin viitaten mm. luottamuksen, yksimielisyyden, kommunikaatiotavan sopivuuden, yhteisymmärryksen sekä avointen kysymysten käyttämisen vuorovaikutuksessa. Asiakaskeskeisen fysioterapian muita työkaluja olivat sensitiivisyys, empaattisuus ja emotionaalisten seikkojen huomioon ottaminen, jotka lisäsivät fysioterapian vaikuttavuutta (6). Näiden tutkimusten mukaan fysioterapeutin työnohjauksessa olisi tärkeää käsitellä potilas/asiakassuhteen eri puolia, omaa ammatillista identiteettiä nimenomaan vastavuoroisuuden näkökulmasta.

Wainwrightin (ym 2010) mielenkiintoisessa tutkimuksessa reflektointi jaettiin kolmeen osaan: 1) reflektio ”in – action” eli potilastilanteessa, 2) reflektio ”on – spesific – action” eli jonkin tietyn tilanteen erityinen reflektio ja 3) reflektio ”on – professional – experience” eli ammatilliseen kokemukseen liittyvä arviointi. Tutkimuksen mukaan kokeneiden fysioterapeuttien kliinisen päätöksenteon taidot liittyivät kykyyn käyttää kaikkia reflektion tasoja potilastyössään laajemmin ja erityisesti heidän kykyään itsearviointiin pidettiin olennaisena. Kokeneet fysioterapeutit keskustelivat ”on – professional – experience”-reflektiotasolla 3 – 4 kertaa enemmän kuin ”noviisit”. Tutkimuksen tekijät korostivat reflektiotaitojen tärkeyttä asiakas/potilaslähtöisen ja vaikuttavan fysioterapian olennaisena osana. Kyseisten taitojen oppimisen merkitystä jo koulutuksen alusta asti painotettiin, samoin kokeneiden kollegoiden ohjauksessa työskentelyä. Työnohjauksessa reflektointi on keskeisin menetelmä, jonka avulla voi turvallisessa ilmapiirissä tutkia itselleen vaikeitakin tilanteita ja tunteita.

Psykofyysiset fysioterapeutit työskentelevät toisinaan hyvinkin haavoittuneiden asiakkaiden/potilaiden kanssa, kehokontaktissa ollen. On ilmeistä, että osa kehollisista, sanattomista viesteistä jää tiedostamattomaksi kuormittamalla siten työntekijää ikään kuin salaa. Kehollisessa dialogissa tapahtuvassa työnohjauksessa on mahdollisuus tutkia tätä puolta itsessään (8). Myötätuntouupumus on laajalti todettu ihmissuhdetyön kuormitustekijäksi ja se liittyy myös työperäiseen, osin tiedostamattomaan kuormaan. Kristiina Toivola (9) kuvaa artikkelissaan lyhyesti vakavaa asiaa, suosittelen siihen tutustumista. Omaa myötätuntouupumusta on myös tärkeä seurata säännöllisesti, esimerkiksi validilla ja reliaabelilla mittarilla, ks lähde (10).

Fysioterapeutin on tarpeen miettiä työnohjaajaa etsiessään minkälaisin odotuksin, tarpein ja toivein hän haluaa lähteä työstämään ammatillista kasvuaan ja työssä jaksamistaan. Työnohjaajien viitekehykset vaihtelevat psykoanalyyttisestä ja dynaamisesta ratkaisukeskeisiin, kognitiivisesta kehopsykoterapeuttisiin, joten perushahmotus työstä ja sen sisällöistä voi hahmottua hyvinkin erilaisista näkökulmista. Mielipiteet vaihtelevat siitä, kuinka olennaista on työnohjaajan substanssiosaaminen ohjattaviensa profession suhteen. Keskeinen tekijä työnohjauksen hyödyllisyydelle on kuitenkin keskinäinen sopivuus, yhteistyön tekemisen tunne, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen olo.

Käytämmekö työnohjauksen mahdollisuutta hyväksemme ammatillisuutemme kehittämiseksi, oppiaksemme omasta työstämme ja sen mahdollisuuksista?

Lähteet:

1. http://www.suomentyonohjaajat.fi/
2. Alhanen & Kansanaho & Ahtiainen & Kangas & Soini & Soininen: Työnohjauksen käsikirja. Pro Tammi. 2011
3. Laine, P: Mitä taide ja luovat menetelmät tekevät tehokkaassa työelämässä? Teoksessa Laine, Pia (toim): Luovuutta työhön. Taidelähtöiset menetelmät työhyvinvoinnin ja työnohjauksen välineinä. Unipress 2012.
4. Tuisku, K: Luovuuden ja luovan toiminnan merkitys työhyvinvoinnille. Teoksessa Laine, Pia (toim): Luovuutta työhön. Taidelähtöiset menetelmät työhyvinvoinnin ja työnohjauksen välineinä. Unipress 2012.
5. Miciak M, Gross D, Joyce A: A review of the psychotherapeutic `common factors`model and its application in physical therapy: the need to consider general effects in physical therapy practice. Scandinavian Journal of Caring Sciences. 2011 Nordic college of caring science. DOI: 10.1111/j.1471-6712.2011.00923.x
6. Rafael Zambelli Pinto, Manuela L Ferreira, Vinicius C Oliveira, Marcia R Franco, Roger Adams, Christopher G Maher and Paulo H Ferreira: Patient-centred communication is associated with positive therapeutic alliance: a systematic review. Journal of Physiotherapy 2012 Vol. 58 – © Australian Physiotherapy Association 2012
7. Susan Flannery Wainwright, Katherine F. Shepard, Laurinda B. Harman,James Stephens: Novice and Experienced Physical Therapist Clinicians: A Comparison of How Reflection Is Used to Inform the Clinical Decision-Making Process. PHYS THER. 2010; 90:75-88.
8. Lindgren, M-K: Työnohjaus ja empatian juuret. Fysioterapia 1/2006, 24 – 28.
9. Toivola, K: Myötätuntouupumus – auttajantyön työperäinen riski. Työterveyslääkäri 2004;22(3):330-332. http://www.ebmguidelines.com/dtk/ltk/avaa?p_artikkeli=ttl00149&p_haku=akuutin
10. http://proqol.org/ProQol_Test.html : suomenkielinen versio on numero 5 (ProQOL IV)