Asiantuntija-artikkeli osaamisnäyttönä

Integratiivinen lääketiede ja terveyskäsitys sai alkunsa Yhdysvalloissa v. 1999, kun kahdeksan yliopiston edustajat kokoontuivat Fetzer Instituutissa ja muodostivat akateemisen kokonaisvaltaisen terveydenhoidon yhteistyöelimen ”Consortium of Academic Health Centers for Integrative Medicine” (CAHCIM), johon kuuluu tällä hetkellä yli 80 terveysinstituutiota Yhdysvalloista, Australiasta, Brasiliasta, Kanadasta ja Meksikosta. Integratiivisessa terveyskäsityksessä korostetaan terveydenhuollon ammattilaisen ja asiakkaan välistä yhteistyösuhdetta, sekä keskittymistä asiakkaaseen kokonaisena ihmisenä. Sen mukaisessa hoidossa hyödynnetään kaikkia näyttöön perustuvia terapeuttisia ja elintapoihin liittyviä lähestymistapoja, terveydenhoidon ammattilaisia ja erikoisaloja, jotta saavutetaan mahdollisimman hyvä terveys sekä paraneminen. (Academic Consortium for Integrative Medicine & Health, ei pvm.) Integratiivisessa terveydenhoidossa siis hyödynnetään länsimaisen lääketieteen lisäksi sellaisia perinteisiä ja täydentäviä hoitomuotoja, joiden tehosta on näyttöä.

Myös Maailman terveysjärjestö, WHO (2025) on tunnistanut maailmanlaajuisesti perinteisen lääketieteen merkityksen ja luonut strategian, jolla pyritään edistämään näyttöön perustuvien perinteisten ja täydentävän hoitojen integroimista terveydenhuoltojärjestelmiin tavalla, joka mahdollistaa näiden hoitojen hyödyntämisen turvallisesti ja tehokkaasti. WHO (2020, 1) määrittelee perustamiskirjassaan terveyden olevan täydellistä fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia, eikä pelkästään sairauden tai heikkouden poissaoloa. Tämän kokonaisvaltaisen terveyskäsityksen hengessä EU:ssa toimii täydentävien hoitojen (Complementary and Alternative Medicine, CAM) käyttäjien kattojärjestönä EUROCAM (2026), joka pyrkii siirtämään painopistettä pelkästä sairauksien hoidosta yksilölliseen terveyden ja hyvinvoinnin vaalimiseen, mikä siirtää vastuuta enemmän ihmisille itselleen pyrkimyksissä sairauksien ennaltaehkäisyyn ja pitkäikäisyyteen. Tähän pyritään lisäämällä luotettavaa tietoa tehokkaista ja turvallisista terveyden edistämisen menetelmistä, sekä vahvistamalla ihmisten vapautta valita ja päästä juuri heille sopiviin hoitoihin tai ohjaukseen sekä länsimaisen lääketieteen, että täydentävien hoitojen piirissä.

Fysioterapeuttien ammattikunta on perinteisesti antanut asiakkailleen hyvinvointia edistävää elintapaohjausta muutoinkin kuin pelkkien liikkumissuositusten ja harjoitusohjelmien laatimisen kautta. Yleinen kiinnostus hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä kohtaan on lisääntynyt viime vuosina, sosiaalisen median kautta hyvinvointi- ja terveysvaikuttajien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, ja virallisessa terveydenhuollossa on laajemminkin tiedostettu tarve siirtyä biomedikaalisesta lähestymistavasta enemmän biopsykososiaaliseen lähestymistapaan. (Conciatore, 2024.)

Amerikan fysioterapiayhdistys (American Physical Therapy Association, APTA) on kirjannut yhdeksi tavoitteekseen parantaa ihmisten terveyttä koko yhteiskunnan tasolla edistämällä ongelmiin keskittyvän fysioterapian lisäksi liikkumisen, ravitsemuksen, terveyskasvatuksen ja ennaltaehkäisyn, sekä monipuolisen terveydenedistämisen huomioimista (Justice ym., 2023; American Physical Therapy Association, 2019). Samoin Suomen Fysioterapiayhdistys pyrkii vahvistamaan fysioterapeuttien osaamisen hyödyntämistä koko väestön terveyttä ja työkykyä edistävässä työssä kansantaloudellisesti kestävällä tavalla, korostaa fyysisen aktiivisuuden lisäämisen merkitystä ja mainitsee fysioterapian myös osana mielenterveyden kuntoutusta (Suomen Fysioterapeutit, 2023).

Koko ihmisen huomioiva eli integratiivinen fysioterapia hyödyntää asiakkaan hyvinvoinnin parantamiseksi kaikkia tutkitusti tehokkaita ja käytettävissä olevia menetelmiä asiakkaan omien mieltymysten, sekä terapeutin ammattiosaamisen mukaan. Integratiiviselle fysioterapialle on ollut tarve luoda ohjaavia periaatteita, joita voi käytännön työssä soveltaa. Tällaisiksi ovat muodostuneet terapeuttinen yhteistyösuhde, koko ihmisen hyvinvoinnin huomioiminen, elävien systeemien teoria, liikkeen ymmärtäminen integratiivisena kokemuksena ja salutogeneesi. (Justice ym., 2023.) Näitä periaatteita avataan seuraavassa.

1. Fysioterapeutin ja asiakkaan välillä vallitsee yhteistyösuhde. 
   

Fysioterapeutti on asiakkaasta aidosti välittävä ohjaaja, joka huomioi asiakkaan arvot, mieltymykset ja kuntoutumiseen käytettävissä olevat voimavarat (Justice ym., 2023). Hän pyrkii muodostamaan kokonaiskuvan asiakkaan terveyshaasteista, hänen tavoitteistaan ja mahdollisista kuntoutumista vaikeuttavista tekijöistä. Parhaimmillaan fysioterapiakäynnillä käydään vuoropuhelua, jossa asiakas kertoo vaivoistaan ja kokemuksistaan, ja fysioterapeutti esittelee kuulemansa perusteella olemassa olevia tutkittuun tietoon perustuvia kuntoutumista edistäviä vaihtoehtoja, joista asiakas saa valita itselleen sopivimmat. (Hacquebord ym., 2026.)

Justicen ym. (2023) mukaan terapeuttisen yhteyden luominen ja ylläpito, sekä asiakkaasta kaikkien oleellisten tietojen saaminen vaatii terapeutilta kykyä kuunnella asiakasta kehollisesti läsnä olevana, antaa aikaa luottamuksen syntymiselle, sekä olla halukas oppimaan uutta jokaisessa asiakassuhteessa. Tämä on erityisen tärkeää, jos asiakkaalla on ennestään huonoja kokemuksia terveydenhuollosta, tai kokemuksia eriarvoisesta kohtelusta. Erityisesti vaikeasti diagnosoitavista sairauksista ja epämääräisistä oireista kärsivät asiakkaat kohtaavat usein terveydenhuollossa oireidensa vähättelyä, mikä tuottaa heille negatiivisia tunteita, kuten ahdistusta ja häpeää, sekä haluttomuutta hakea apua terveydenhuollon ammattilaisilta (Bontempo ym., 2025).

Traumatietoisen kohtaamisen periaatteet on hyvä huomioida luottamuksen lisäämiseksi, eli ainakin kysyä asiakkaalta aina lupa fyysiseen kosketukseen ja antaa terapian edetessä vaihtoehtoja, joista asiakas voi itse tehdä valinnan (Justice ym., 2023). Ymmärrys traumojen ja lapsuuden ajan haitallisten kokemusten vaikutuksesta stressitasoihin ja hermoston toimintaan auttaa ymmärtämään paremmin asiakkaan reaktioita ja mahdollisesti helpottaa myös vaivojen juurisyiden löytymistä (Ranjbar & Erb, 2019).

On todettu, että kivut voivat vähentyä pelkästään sillä, että asiakas kokee tulevansa kuulluksi ja hyväksytyksi. Tämä vaatii riittävän pitkiä vastaanottoaikoja, jotta voidaan luoda luottamus ja perehtyä asiakkaan kokemuksiin riittävän syvällisesti. Yhteistyösuhde tukee myös fysioterapeutin työssä jaksamista, kun hänen ei tarvitse kantaa yksin vastuuta asiakkaan kuntoutumiseen liittyvistä ratkaisuista, vaan asiakas itse osallistuu niihin aktiivisesti. (Justice ym., 2023.)

2. Koko ihmisen hyvinvoinnin huomiointi

Yksittäisen oireen tai kehon osan hoitamisen sijaan integratiivisessa fysioterapiassa huomioidaan koko ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat biologiset tekijät, käytösmallit, sosiaaliset suhteet ja ympäristötekijät. Näiden vaikutus ihmisen tavoitteisiin, toipumisennusteeseen, sekä yksilötasolla toimivimpiin kuntoutuskeinoihin ymmärretään. Kehon, mielen ja tunteiden yhteys sekä ympäristön vaikutus tunnistetaan, ja ymmärretään, että muutos näistä yhdessä vaikuttaa niihin kaikkiin. (Justice ym., 2023.)

Justicen ym. (2023) mukaan hyvässä yhteistyössä tehty selvitys asiakkaan fyysisestä aktiivisuudesta, ravitsemuksesta, nesteytyksestä, unesta, nautintoaineiden käytöstä ja saatavilla olevasta sosiaalisesta tuesta saattaa nostaa esiin hyvinvointia heikentäviä tekijöitä, joita muokkaamalla kuntoutuminen sujuu paremmin. Elintapamuutoksista keskusteltaessa on aina edettävä hienotunteisesti ja myötätuntoisesti, asiakasta ja tämän elinolosuhteita kunnioittaen, sekä ymmärtäen haitallisten elintapojen saattavan olla selviytymiskeinoja oloissa, joissa asiakkaan kaikki tarpeet eivät täyty. Näistä on vastaanotolla hyvä puhua ääneen ja asettaa ne kontekstiinsa siten, että asiakas kokee itsellään olevan mahdollisuuksia vaikuttaa niihin omilla valinnoillaan. On hyödyllistä miettiä yhdessä konkreettisia keinoja luoda tapoja, jotka johtavat kestävään muutokseen parempaan suuntaan. Esim. van de Riet ym. (2025) totesivat painonpudotukseen tähtäävässä elintapaohjauksessa merkittäviksi onnistumista ennustaviksi tekijöiksi yksilöllisesti ja yhteistyössä laaditut asiakkaan elämäntilanteeseen soveltuvat suunnitelmat, sekä mahdollisuuden tarvittaessa ottaa yhteys ammattilaiseen neuvojen ja emotionaalisen tuen saamiseksi.

3. Elävien systeemien teoria
   

Elävien systeemien teorian mukaan ihminen nähdään itseään organisoivana järjestelmänä, joka on kaikilla tasoilla myös yhteydessä ympäristöönsä. Ihmisen sisäinen systeemi hakee koko ajan tasapainoa erilaisten säätelymekanismien kautta, tapahtuu jatkuvasti hajoamista ja uudelleen rakentumista, sekä tiedon ja energian vaihtoa ympäristön kanssa. Ihminen on tietoinen ja oppiva, ja sopeutuu taukoamatta ympäristössä tapahtuviin muutoksiin, jotka voivat ohjata ihmisen kehitystä kukoistavampaan tai kutistuvampaan suuntaan. Toisaalta ihmisessä itsessään tapahtuvat muutokset vaikuttavat häneen kaikilla tasoilla, kuten myös hänen ympäristöönsä, johon vaikuttavat kaikki siihen yhteydessä olevat systeemit. Jatkuva muutos vaatii siis epävarmuuden sietämistä ja jatkuvaa mukautumista, ja toisaalta kehityksen mahdollistamiseksi myös uusien avautuvien mahdollisuuksien havaitsemista. (Justice ym., 2023; Forrest, 2014.)

Elävien systeemien teorian mukainen biotensegriteetti on kehittynyt biomekaanisesta näkemyksestä ymmärtämään kehon rakenteiden toimintaa niiden välisten jännitteiden kautta, esim. voiman välityksessä ja liikkeen tuottamisessa. Sen mukaan on yhtä tärkeää ymmärtää, miten kokonaisuus vastaa sille esitettyihin vaatimuksiin kuin tuntea yksittäisen nivelen toimintaa. (Justice ym. 2023, Scarr ym. 2025.)

Justicen ym. (2023) mukaan hermoston säätely on yksi esimerkki systeemistä, joka taukoamatta säätelee itseään vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Autonominen hermosto tarkkailee ihmisen tiedostamatta merkkejä ympäristön turvallisuudesta, mikä vaikuttaa sympaattisen ja parasympaattisen hermoston aktiivisuuteen määrittäen sen, kuinka paljon olemme varuillamme tai palautumisen tilassa. Stressin kokemukseen vaikuttavat ihmisen yksilölliset ominaisuudet, aiemmat kokemukset, ympäristön kuormitusta ja tukea tuottavat tekijät, sekä laajemmat yhteiskunnan ja kulttuurin määrittämät säännöt ja arvot. On tiedostettava, että toiselle hyviin suorituksiin motivoivat vaatimukset voivat toiselle muuttua toksiseksi stressiksi kokonaiskuormituksen kasvaessa liian suureksi, tai stressinsäätelyjärjestelmän ollessa ylivirittynyt ja kykenemätön palautumaan menneistä stressitekijöistä. Fysioterapeutin pitää myös ymmärtää kuinka hermostolliset reaktiot vaikuttavat oireisiin, sensomotoriseen oppimiseen, käyttäytymiseen, tunteisiin ja ajatteluun. Tähän itsesäätelyyn voidaan pyrkiä vaikuttamaan rohkaisemalla kehoon liikettä, joka eroaa perinteisesti fysioterapeutin ohjaamasta liikeharjoittelusta, sillä tavoitteena voi lihasvoiman tai liikkuvuuden kasvattamisen sijaan olla esim. leikkisyyden lisääminen tai ilon ja yhteyden tunteen tuottaminen.

Ihmisten kohtaamisessa tapahtuu aina hermoston yhteissäätelyä, jota voidaan tietoisesti hyödyntää manuaalisessa käsittelyssä ja terapeuttisessa kosketuksessa. Miciakin ym. (2019, viitattu artikkelissa Moecke & Camp, 2025) mukaan fysioterapeutin mahdollisuus käyttää kehollista kosketusta yhteyden luomisen välineenä asiakastyössä erottaa fysioterapeutin esimerkiksi psykoterapeutista. Koska fyysinen keho on fysioterapiassa keskiössä, voidaan siinä luonnostaan tukea asiakasta vahvistamaan ja uudelleen luomaan yhteyttä omaan kehoonsa ja parantamaan tietoisuutta sen reaktioista sekä tarpeista.Justicen ym. (2023) mukaan hermostollisen yhteissäätelyn hyödyntäminen integratiivisessa fysioterapiassa vaatii fysioterapeutilta hyvää tietoisuutta hänen oman hermostonsa tilasta ja sen aktiivista huoltamista. Tämä toisaalta edistää hänen työssä jaksamistaan, mutta toisaalta myös haastaa arkipäivässä oman elämän haasteiden kanssa tasapainoillessa.

4. Liikkuminen integratiivisena kokemuksena

Fysioterapeutin tehtävänä on ohjata asiakkaalle liikkumista ja harjoituksia vaivojen helpottamiseksi tai ennaltaehkäisemiseksi. Tämä harjoittelu mukautetaan asiakkaan aiempien liikkumistottumusten, motivaation ja tavoitteiden mukaan. Justicen ym. (2023) mukaan integratiivisessa fysioterapiassa pyritään huomioimaan vielä laajemmin asiakkaan sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden, sekä ympäristön vaikutus. Huomiota kiinnitetään tavallista enemmän myös asiakkaan käytettävissä oleviin voimavaroihin, elämän kokonaisuuden tasapainoon, ja palautumisen sekä elpymisen mahdollisuuksiin. Liikkumiseen pyritään tuomaan voimakkaammin mukaan kehotietoisuus ja tunnistetaan, että myös tietoinen hengitys on harjoitus, jolla voi säädellä hermoston tilaa ja lisätä tietoisuutta kehon toiminnasta. Hengitysharjoitusten onkin todettu helpottavan oireiden hallintaa ja vähentävän kivun kokemusta (Güvener & Koç, 2025).

Integratiivisessa fysioterapiassa pyritään selvittämään asiakkaan kehosuhdetta ja sitä, miten se vaikuttaa hänen liikkumistottumuksiinsa. Liikettä voidaan tulkita myös vertauskuvallisesti: Liikunko eteen vai taaksepäin elämässäni; tai missä kohtaa liike kehossani tapahtuu – entä elämässäni yleensä? (Justice ym., 2023.) Puhutaan kehollisesta muistista, joka on tallentunut sensomotoriseen kokemukseen, jolloin siis kehon aistimukset vaikuttavat ajatteluun ja tunteisiin. Käsittelemättömien traumojen seurauksena kehossa on usein jännityksiä ja kireyksiä, joista tietoiseksi tulemalla ja kehon asentoa tai liikemallia vapauttamalla voi myös tunnetasolla jotain vapautua ja ajattelussa aueta uusia mahdollisuuksia. (Invitto & Moselli, 2024.)

Justicen ym. (2023) mukaan integratiivisessa fysioterapiassa voidaan perustellusti hyödyntää liiketietoisuuden vahvistamisessa perinteisiä ja täydentäviä keho-mielimenetelmiä, joita biolääketieteessä on aiemmin pyritty marginalisoimaan ei vakavasti otettaviksi, mutta joiden hyödyistä on kertynyt näyttöä. Tällaisia ovat esimerkiksi jooga, tai chi, qigong, tietoinen tanssi, Feldenkrais-menetelmä, Alexander-tekniikka tai Labanin liikeanalyysi. Nykyään näitä menetelmiä voidaan hyödyntää biomedikaalisen hoidon rinnalla näyttöön perustuen asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan. Esimerkiksi tanssin hyödyistä parkinsonin tautia sairastaville on tehty useita tutkimuksia (esim. Sabbadin ym., 2025; Vaseinasrabadi & DeSouza, 2025).

5. Salutogeneesi

Salutogeneesi tulkitsee terveyden jatkumona, jossa siirtyminen kohti parempaa terveyttä on mahdollista hyödyntämällä sekä sisäisiä että ulkoisia voimavaroja ja hillitsemällä kuormitustekijöitä. Aina voidaan siis tavoitella parempaa hyvinvointia ja kukoistusta, sen sijaan että keskityttäisiin vain sairauden vähentämiseen. Tällöin myös fyysinen aktiivisuus nähdään kuntouttavia harjoitusohjelmia laajemmin yhtenä keinona hallita päivittäisiä stressitekijöitä ja luoda enemmän hyvinvointia elämään. Tämä terveysnäkemys tuo paremmin esiin myös yleisten stressitekijöiden lisääntymisen vaikutuksen, mikä ei vielä näy diagnosoituna sairautena tai häiriönä. Luontokato, lisääntynyt digitaalisuus ja eriarvoistuva maailma nakertavat ihmisten hyvinvointia ja vaativat lisäämään mahdollisuuksia palautumiseen, jossa huomioidaan fyysisen terveyden edistämisen lisäksi tunnesäätelyn vahvistuminen, sosiaaliset yhteydet ja merkityksellisyyden tunne. (Lee ym., 2026.)

Justicen ym. (2023) mukaan integratiivisessa fysioterapiassa tämä tarkoittaa sitä, että keskitytään pelkän toiminnan tai liikkuvuuden palauttamisen sijaan siihen, miten asiakas voi nykyisessä tilanteessaan elää itselleen mahdollisimman mielekästä ja arvokasta elämää, jossa pystyy hyödyntämään omaa potentiaaliaan mahdollisimman täysimääräisesti. Tähän voidaan pyrkiä tietoisuusharjoituksilla, terveellisillä elämäntavoilla, mielihyvää tuottavalla liikkumisella ja / tai kehon sisäisten viestien aistimista vahvistavilla keho-mieli-harjoituksilla. Näillä pyritään vahvistamaan asiakkaan tunnetta merkityksellisestä elämästä, joka tutkimusten mukaan esim. kroonisilla kipupotilailla vähentää koetun kivun määrää, kipulääkkeiden käyttöä, väsymystä ja masennusoireita.

Integratiivisen fysioterapian periaatteiden tuominen käytäntöön

Justicen ym. (2023) mukaan integratiivisen fysioterapian periaatteet ovat luonnostaan olleet käytössä esim. lantionpohjan tai syöpään sairastuneiden fysioterapiassa, sekä kroonisen kivun fysioterapiassa, koska näissä on erityinen tarve kokonaisvaltaiselle lähestymistavalle, jossa huomioidaan fyysisten oireiden lisäksi vaivojen psyykkiset, emotionaaliset ja sosiaaliset vaikutukset, ja pyritään pitkäaikaisen hyvinvoinnin lisäämiseen esim. liikkumistottumuksia ja stressinhallintaa parantamalla.

Uudessa kivun hoidon käypä hoito -suosituksessa (2026) voidaan nähdä integratiivisen fysioterapian periaatteita noudatettavan siinä, että korostetaan toimivan ja pitkään jatkuvan hoitosuhteen, sekä kuntoutujan kokonaistilanteen huomioimisen merkitystä. Pelkän hoitosuhteen todetaan voivan toimia terapeuttisena interventiona, kun siinä empaattisesti huomioidaan kuntoutujan kokonaiskuormitus, ylläpidetään toivoa ja pyritään yhteistyöhön, joka vahvistaa kuntoutujan toimijuuden kokemusta. Toki myös ammattilaisen ymmärrys kivun biopsykososiaalisesta luonteesta ja kivunhallintakeinoista vaaditaan toimivan suhteen syntymiseen. Kuntoutujan omaa kokemusta kivusta selvitetään tarkkaan ja sitä pidetään todellisena riippumatta siitä pystytäänkö sen aiheuttajaa tarkkaan ymmärtämään. Kuntoutumisen tavoitteet sekä yksilöllinen kuntoutussuunnitelma laaditaan yhteistyössä kuntoutujan kanssa. Kuntoutujalle pyritään mahdollisimman tarkkaan selittämään kivun todennäköiset syyt, ja ymmärrettävästi perustelemaan hänen tapauksessaan suositeltavat tutkimukset sekä hoitolinja. Tutkimuksissa traumatietoisuus huomioidaan kohtelemalla kuntoutujaa hienotunteisesti ja selittämään kaiken aikaa, mitä ollaan tekemässä ja mitkä testien tulokset ovat. Tuodaan esiin myös hyvälaatuisia löydöksiä sekä korostetaan onnistumisia. Tärkeää on kuntoutujan motivointi ja rohkaiseminen pienin konkreettisin askelin elämänlaatua parantavaan aktiiviseen toimintaan, joka toki sopeutetaan kuntoutujan kiputilanteeseen. Motivaation lisäämiseksi kuntoutujalle on selitettävä, miten elämäntapamuutokset ja terapeuttiset interventiot vaikuttavat aivojen uudelleen oppimisen kautta kipukokemukseen.

Kivun käypä hoito -suosituksessa (2026) hoidon ja kuntoutuksen tavoitteena pidetään kivun lieventymisen ja toimintakyvyn kohenemisen lisäksi elämänlaadun paranemista. Kuntoutujan ohjauksessa korostetaan moniammatillista yhteistyötä, jossa kuntoutujalle välitetään yhtenäistä viestiä, ja jossa kuntoutujalla itsellään on aktiivinen rooli, sekä mahdollisuus konsultoida tarvittaessa ammattilaisia. Myös psykoedukaatio on keskeistä, ja kivunhoitoon pyritään ensisijaisesti lääkkeettömillä hoidoilla, joista käypä hoito -suosituksessa mainitaan liikunta, terapeuttinen harjoittelu, kognitiivis-behavioraalinen terapia, kylmä- ja lämpöhoidot sekä transkutaaninen sähköinen stimulaatio (TENS). Fyysisestä aktiivisuudesta todetaan, että harjoitusmuotoa tärkeämpää on liikkumisen mahdollistaminen ja siihen säännöllinen sitoutuminen, mikä parantaa yleistä toimintakykyä. Suosituksessa ei oteta kantaa perinteisten ja täydentävien menetelmien käyttöön kivun hoidossa, mutta todetaan kuitenkin, että psyko-, musiikki- ja taideterapeutit voivat osallistua hoitoon, jos se katsotaan aiheelliseksi. Kehoitetaan myös selvittämään miten kuntoutuja on aiemmin hoitanut itseään, ja kaikkeen aktiivisuuteen suhtaudutaan positiivisesti. Tällöin siis voi olettaa, että ellei ammattilainen jotain asiakkaan hyväksi kokemaa menetelmää tunne, on hänen hyvä etsiä siitä lisää tietoa ja kokemuksia, sekä kannustaa edelleen sen toimivaan käyttöön, ellei näe siihen sisältyvän riskejä. Uusien menetelmien tarjoaminen asiakkaalle toki vaihtelee hoitavan ammattilaisen tieto- ja kokemuspohjan mukaan. Todennäköisesti Suomessa eniten osaamista keho-mieli -menetelmistä on psykofyysistä lähestymistapaa noudattavilla fysioterapeuteilla.

Justicen ym. (2023) mukaan haasteena integratiivisen fysioterapian periaatteiden laajamittaiselle soveltamiselle on, että hoidon painopisteen pitäisi siirtyä diagnoosien ja yksittäisten kehon osien hoitamisesta enemmän ennaltaehkäisyn suuntaan. Hyvän suhteen luominen asiakkaaseen vaatii pidempiä vastaanottoaikoja ja fysioterapeutit saattavat pelätä, että kokonaisvaltainen kohtaaminen vaatii osaamista, jota heillä ei peruskoulutuksen pohjalta ole. Parhaimmillaan tietysti integratiivinen terveydenhoito toimii moniammatillisena yhteistyönä, jossa joku terveydenhuollon toimija kuitenkin ottaa päävastuun asiakkaan hoidosta siten, että kokemus hyvästä terapiasuhteesta säilyy. Integratiivisessa terveydenhuollossa ammattilaisen on myös tietoisemmin pystyttävä huolehtimaan omasta hermoston säätelystä sekä palautumisesta asiakkaiden välillä, mikä vaatii sitoutumista omiin keho-mieli-harjoitteisiin ja omaa hyvinvointia tukeviin elintapoihin.

Kirjoittaja: Satu Laamanen

artikkeli on kirjoitettu opinnäytetyön korvaavana asiantuntija-artikkelina

Lähteet:

Academic Consortium for Integrative Medicine & Health (ei pvm.). Mission & Vision. Haettu 6.3.2026 osoitteesta https://imconsortium.org/page/mission-and-vision

American Physical Therapy Association (2019). PTs’ Role in Prevention, Wellness, and Health Promotion. (Policies & Bylaws Sep, 20, 2019). https://www.apta.org/apta-and-you/leadership-and-governance/policies/pt-role-advocacy

Bontempo, A.C., Bontempo, J.M. & Duberstein, P.R. (2025). Ignored, dismissed, and minimized: Understanding the harmful consequences of invalidation in health care – A systematic meta-synthesis of qualitative research. Psychological Bulletin, 151(4), 399-427. https://doi.org/10.1037/bul0000473

Conciatore, J. (2024). Integrative and Lifestyle Medicine and PTs – How physical therapists and physical therapist assistants can incorporate lifestyle medicine tenets into patient care for improved outcomes. APTA Magazine Archive. https://www.apta.org/apta-magazine/archive/2024/10/01/integrative-lifestyle-medicine-pts

EUROCAM (2026). EUROCAM’s vision. In the spirit of WHO’s definition of health. https://cam-europe.eu/foundation-of-cam-umbrella-organisations/cam-available-accessible-affordable-at-both-national-and-european-level/

Forrest C.B. (2014). A living systems perspective on health. Medical Hypotheses, 82(2), 209–214. https://doi.org/10.1016/j.mehy.2013.11.040

Güvener, Y. Ö., & Koç, Z. (2025). The effect of breathing exercises on pain, sleep, and symptom management in patients undergoing hemodialysis: a randomized controlled trial. Sleep & Breathing, 29(2), 170. https://doi.org/10.1007/s11325-025-03332-0

Hacquebord, S., van der Wees, P., Veenstra, J., Siebinga, V., Krupat, E., Kiers, H. & Hoogeboom, T.J. (2026). How do physiotherapists include patients’ perspectives into their decision making – cross-sectional study using the Four Habit Coding Scheme, Patient Education and Counseling, Vol. 145. https://doi.org/10.1016/j.pec.2026.109478

Invitto, S., & Moselli, P. (2024). Exploring Embodied and Bioenergetic Approaches in Trauma Therapy: Observing Somatic Experience and Olfactory Memory. Brain Sciences, 14(4), 385. https://doi.org/10.3390/brainsci14040385

Justice, C., Sullivan, M. B., Van Demark, C. B., Davis, C. M. & Erb, M. (2023). Guiding Principles for the Practice of Integrative Physical Therapy. Physical Therapy, 103(12), pzad138. https://doi.org/10.1093/ptj/pzad138

Kipu. Käypä hoito -suositus (2026). Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Anestesiologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. https://www.kaypahoito.fi/hoi50103?utm_source=hoitotyonkirje&utm_medium=email&utm_campaign=kipu&liana_pv=4ee505924bc68c3a298fd9709e765e78#K1

Lee, E. Y., Jeon, J. Y., & Spence, J. C. (2026). Salutogenesis for health promotion: tensions and future directions for physical activity/active living research. Health Promotion International, 41(1). https://doi.org/10.1093/heapro/daag003

Moecke, D. P., & Camp, P. G. (2025). Social support from the physiotherapist and the therapeutic relationship in physiotherapy: bridging theory to practice. Physiotherapy Theory and Practice, 41(4), 901–911. https://doi.org/10.1080/09593985.2024.2372687

Ranjbar, N., & Erb, M. (2019). Adverse Childhood Experiences and Trauma-Informed Care in Rehabilitation Clinical Practice. Archives of Rehabilitation Research and Clinical Translation, 1(1-2), 100003. https://doi.org/10.1016/j.arrct.2019.100003

van de Riet, A., Otte, R.S., Maree-Hulsbergen, L., Naumann, E., de van der Schueren, M.A. E., Jager-Wittenaar, H., & Dietetics Building the Future consortium (2025). Perspectives and Experiences of Adult Patients With Obesity in Dietetic Primary Health Care: A Qualitative Study in the Netherlands. Journal of human nutrition and dietetics. The Official Journal of the British Dietetic Association, 38(6), e70179. https://doi.org/10.1111/jhn.70179

Sabbadin, F., Geraci, M., Nieddu, L., D’Imperio, D., Pregnolato, G. & Cacciante, L. (2025). Complementary therapies intervention in Parkinson’s disease: systematic review and meta-analysis. Frontiers in Neurology, 16, 1703611. https://doi.org/10.3389/fneur.2025.1703611

Scarr, G., Blyum, L., Levin, S. M., & Lowell de Solórzano, S. (2025). Biotensegrity is the super-stability hypothesis for biology. Bio Systems, Vol. 256, 105569. https://doi.org/10.1016/j.biosystems.2025.105569

Suomen Fysioterapeutit (2023). Terveyspolitiikka. https://www.suomenfysioterapeutit.fi/liitto/yhteiskunnallinen-vaikuttaja/terveyspolitiikka/

Vaseinasrabadi, R. & DeSouza, J. (2025). Dancing through the darkness: a systematic review of dance as a multidimensional therapy for Parkinson’s disease. Neurodegenerative Disease Management, 1–10. https://doi.org/10.1080/17582024.2025.2580854

WHO (2020). Basic Documents. (49th edition). https://apps.who.int/gb/bd/pdf_files/BD_49th-en.pdf#page=6

WHO (2025). Global traditional medicine strategy 2025-2034. https://www.who.int/publications/i/item/9789240113176