Koemme maailman ja todellisuutemme kehomme kautta. Voimme nähdä, kuulla, maistaa, haistaa ja tuntea asioita ympäristöstämme. Voimme tuntea aistimuksia kehomme sisäpuolelta, esim. lihastemme liikkeen ja sijainnin proprioseptiikan kautta ja aistia tasapainoa vestibulaarireseptoreiden kautta. Aistireseptorit muuttavat aistimansa ärsykkeet sähkösignaaleiksi, joista aivomme tulkitsevat ja muodostavat sen, mitä koemme aistimuksena tai tuntemuksena. Aivomme ovat pimeässä kallomme sisällä eivätkä todellisuudessa näe, kuule, maista, haista tai tunne mitään, vaan ne luovat nämä tuntemuksemme ja aistimuksemme perustuen hermojen välittämiin sähkösignaaleihin. Kokemus itsestämme ja ympäristöstämme syntyy aivoissamme tulkinnanvaraisesti ja sitä säätelevät myös monet evoluution aikana kehittyneet selviytymismekanismit, mikä tekeekin kaikesta vekkulimpaa. Tulkinnanvaraisuus on myös syy, miksi lankeamme silmänkääntötemppuihin. 1
Kivunsäätelyjärjestelmä vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme ärsykkeitä
Kivunsäätelyjärjestelmä on yksi hyvä esimerkki, miten aivot kaikessa hiljaisuudessa säätelevät tuntemuksiamme. Aivot arvioivat jatkuvasti eloonjäämisen mahdollisuuksiamme, tämän takia kivun iskiessä, aivot tekevät pikaisen arvion, millainen kipu palvelisi parhaiten eloonjäämistä. Tarvittaessa aivot voivat tuottaa välittäjäaineita, jotka joko vähentävät kiputuntemusta tai vahvistavat sitä. Aivot voivat siis tarvittaessa vähentää kiputuntemustamme tai herkistää kivulle ilman, että olisimme siitä tietoisia. Esimerkiksi petoa karkuun juostessa, tiellä olevien nokkosten aiheuttama kipu haittaisi pakoa, joten niitä on turha tuntea. Sen sijaan vaarattomassa tilanteessa aivojen mielestä on oleellista tuntea nokkosen aiheuttama kipu, jotta hoitaisimme pistoskohtaa. Kipua lieventäviksi välittäjäaineiksi on tunnistettu dopamiini, serotoniini, dynorfiini, edorfiini, enkefaliini, noradrenaliini ja endokannabinoidi. Kipua voimistavan välittäjäaineen on tutkittu olevan kolekystokiniini. Kipusäätelyjärjestelmän takia jo pelkkä kivun odotus voi aiheuttaa kiputuntemuksia, tai todellisuudessa tehoton voide lievittää tutkittavan kipua, jos tutkija niin sanoo. 2
Kivunsäätelyjärjestelmä liittyy yllättävästi myös muuhunkin kuin kipuun. Sama järjestelmä vastaa siitä, miten koemme kosketuksen. Lähimmäisen kosketus olkapäällä tuntuu mukavalta, sillä aivomme tietävät, ettei siihen liity uhkaa. Yllättävä kosketus olkapäähän karmivan elokuvan aikana aiheuttaa takuuvarman epämiellyttävän tuntemuksen. Aivomme tulkitsevat tällöin kantajansa olevan vaarassa. Epämiellyttävää kosketusta on luonnollista välttää ja saatamme refleksinomaisesti vetäytyä pois käden alta. Kokemamme todellisuus on siis eräällä tapaa suhteellista ja subjektiivista, mutta yksilölle todellista välittäjäaineita myöten. 2
Autonominen hermosto säätelee vireystilojamme
Sukelletaan syvemmälle elimistömme tahdosta riippumattomiin säätelymekanismeihin. Autonominen hermostomme säätelee monia ruumiintoimintojamme, joiden toiminnasta meidän ei tarvitse yksityiskohtaisesti tietää, kuten hengityksen, ruuansulatuselimistön tai sydämen ja verisuonten toimintaa (ks. kuva 1). Tämä säästää meiltä energiaa ja vapauttaa huomiomme muihin asioihin.3 Se miten autonominen hermosto säätelee elimiemme toimintaa, liittyy vireystiloihimme ja evoluution saatossa kehittyneeseen kykyymme säilyä hengissä.4 Jotta reagoisimme vaaraan oikea-aikaisesti ja sopivalla tavalla, autonominen hermostomme arvioi jatkuvasti ympäristömme turvallisuutta ja on valmiina aktivoimaan ne puolet autonomisesta hermostosta, jotka auttavat selviytymisessä. Tätä hälytysjärjestelmän kaltaista uhan arviointiprosessia kutsutaan neuroseptioksi.5
Kuva 1. Autonomisen hermoston hermottamat elimet polyvagaalisen teorian mukaan. Katkoviiva tarkoittaa somatomotorisia yhteyksiä, kiinteä viiva viskeromotorisia yhteyksiä. * tarkoittaa vain afferentteja eli tuovia hermoyhteyksiä ja ^ tarkoittaa polyvagaaliteorian ehdotelmaa yhteydestä. Kuva on mukaelma Kolasc ym. (2019) julkaisusta. 6
Autonominen hermosto jaetaan kahteen osaan, sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon. Sympaattisen hermoston tehtävä on aktivoida kehoa, nostaa vireystilaa ja mahdollistaa taistele tai pakene -reaktio. Polyvagaaliteorian mukaan parasympaattinen hermosto jakautuu kahteen osaan, joilla on eri tehtävät: vatsan puoleiseen ja selän puoleiseen kiertäjähermoon. Kiertäjähermoa kutsutaan myös vagushermoksi. Henkeä uhkaavassa tilanteessa, jossa pakeneminen tai taisteleminen ei ole mahdollista, vireystilamme laskee ja lamaannumme. Reaktio on kuin pikkunisäkkään valekuolema ja siitä vastaa selänpuoleinen kiertäjähermo. Kun aistimme olevamme turvallisessa tilassa, vatsan puoleinen kiertäjähermo on aktiivinen ja samalla jarruttaa sympaattista hermostoa. Tällöin vireytemme on sopiva, olemme rentoja, keskittymiskykyisiä ja olemme kykeneväisiä vastavuoroiselle sosiaaliselle kanssakäymiselle. 4
Vireystilat vaikuttavat kehoomme sekä kykyymme ajatella ja tuntea
Yleisesti ottaen, kun vireystilamme on optimaalinen, sanotaan vireystilamme olevan sietoikkunassa. Sietoikkunan sisäpuolella vireytemme voi nousta ja laskea, mutta pystymme toimimaan joustavasti, luovasti ja läsnäolosta käsin. Sykkeemme on rauhallinen ja hengityksemme joustaa toimintamme mukana. Vireystilan sietoikkunasta käsin pystymme havainnoimaan ympäristöä uteliaasti, ajattelemaan, päättelemään ja tunnemme luottamusta. Mikä tärkeintä, olemaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.4 Sietoikkunassa oleminen siis mahdollistaa ympäristömme laajan havainnoinnin.
Mielenkiintoista on, mitä tapahtuu, kun vireystila menee sietoikkunan yli ylivireyteen tai ali alivireyteen. Ylivireydessä kehomme valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan. Fysiologisia muutoksia ovat esim. hengityksen ja sykkeen kiihtyminen, käsien hikoilu, pupillien suureneminen, verenpaineen nousu, lihasten jännittyminen ja ruuansulatuksen hidastuminen. Myös tunnemaailmamme muuttuu, tunnemme pelkoa, ahdistusta tai paniikkia. Mielemme täyttyy sinkoilevista ajatuksista ja voimakkaista vaihtelevista tunteista.4,7 Myös keskittymiskyky huononee ja havainnointi kapenee etsimään uhkia ja vaaroja, sekä kiinnittämään niihin erityisen paljon huomiota. 8
Alivireydessä kehomme toiminnot hidastuvat ja lamaannumme. Ilmenee liikkumattomuutta ja ruokahaluttomuutta. Tunnemme ahdistuneisuutta, tunteettomuutta, häpeää ja jännittyneisyyttä. Looginen ajattelukyky hidastuu ja mieli tuntuu tyhjältä. Myös alivireydessä huomiokykymme kaventuu ja suuntautuu havainnoimaan ongelmia kuten ylivireydessä.4,5,7
Vireystiloihin voi vaikuttaa myös itse
Vireystiloja voi säädellä autonomista hermostoa aktivoimalla liikkeen, hengityksen ja huomion suuntaamisen avulla. Esimerkiksi fyysinen aktiivisuus, liikunta ja sisäänhengityksen korostaminen aktivoivat sympaattista hermostoa ja nostavat vireyttä. Vireystilaa laskevat esim. rentoutusharjoitukset, tietoinen rauhallinen liike, kosketus ja uloshengityksen koostaminen. Myös rauhallinen ympäristö ja muiden ihmisten läsnäolo voivat auttaa vireystilan säätelyssä. Jo pelkästään oman vireystilan havainnointi ja tietoisuuden kääntäminen itseen rauhoittaa. Tapoja säädellä vireystiloja on monia ja eri ihmisille toimivat eri keinot. 7
Vireystilojen säätely ei aina ole täydellistä
Yli- ja alivireyden tarkoitus on suojella meitä, mikä tapahtuukin niiden toimiessa oikea-aikaisesti oikeissa tilanteissa. Näin ei kuitenkaan aina käy, vaan välillä vaarattomissa tilanteissa lauenneet hermostolliset pelastautumisyritykset sen sijaan haittaavat arkielämäämme. Joissakin tapauksissa vireystilojemme tarpeettoman heittelyn syy voi olla syvemmällä kasvuhistoriassamme.
Hermostomme kehittyminen on riippuvainen varhaislapsuutemme olosuhteista. Vakavat traumaattiset kokemukset varhaislapsuudessa häiritsevät lapsen hermoston normaalia kehitystä ja voivat aiheuttaa ongelmia vireystilojen säätelyssä. Turvattomissa ja mahdollisesti vaarallisissa kasvuolosuhteissa neuroseptio virittyy palvelemaan selviytymistä. Tämä voi tarkoittaa, että myöhemmässä elämässä turvallisissa olosuhteissa neuroseption viritys on tavallaan väärä, vanhentunut. Se saattaa hälyttää tilanteissa, jotka eivät enää ole vaaraksi, tai jopa jättää hälyttämättä todellisissa vaarallisissa tilanteissa. Trauman kokeneille vireystilojen heittely on yleistä ja vireys saattaa olla sietoikkunan ulkopuolella enemmän kuin sisäpuolella, mikä vaikuttaa voimakkaasti kykyymme havainnoida ympäristöämme ja itseämme. 9,10 Sietoikkunan ulkopuolella mielemme on valmistautunut suojautumaan, minkä takia kiinnitämme huomiomme uhkiin. Tämä tarkoittaa, että meiltä jää vähemmälle huomiolle muut seikat, jotka voisivat kertoa ympäristömme turvallisuudesta. Tällöin maailmamme näyttää todellisuutta kaoottisemmalta ja pelottavammalta. Omin sanoin, todellisuutta rumemmalta. Neuroverkon plastisuus antaa kuitenkin mahdollisuuden uudelleenkouluttaa neuroseptiota ja antaa mahdollisuuden oppia säätelemään vireystiloja jälkikäteen. 9,11 Vireystilan sietoikkunaa on myös mahdollista kasvattaa, mikäli se on kaventunut pieneksi uhkaavan tuntuisessa maailmassa. 12
Turvan tunne vapauttaa meidät olemaan avoimesti läsnä
Opimme siis, että turvallisessa ympäristössä pystymme parhaiten havainnoimaan maailmaa ja itseämme. Jotta voimme kokea turvaa ja avoimuutta maailmaa kohtaan, on vireystilamme oltava sietoikkunassa. Vireystilojen tunnistaminen antaa mahdollisuuden säädellä niitä. Tapoja säädellä vireystiloja on monia ja eri keinot toimivat eri henkilölle parhaiten. Mikäli haluat aktivoida arjessasi ventraalista vagushermoa, jonka aktiivisuus mahdollistaa palautumisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen, sitä tutkitusti aktivoivia asioita ovat kylmälle vedelle altistuminen, kuten avantouinti tai kasvojen kasteleminen kylmällä vedellä, sekä kosketus ja lempeä hieronta. 13,14 Laulaminen, hyräily, hengitysharjoituksiin yhdistetty meditointi sekä uloshengityksen jälkeinen tauko aktivoivat myös ventraalista vagushermoa. 15–19 Tutkittujen keinojen lisäksi meillä jokaisella on omia turvaa tuovia asioita kuten muistomme, läheisemme, lemmikkimme, lempipaikkamme tai jokin muu sinulle uniikki asia.
Kirjoittaja Aino Tarkkio, Fysioterapeuttiopiskelija 12.9.2024
Kuvat on luotu tekoälyllä (DALL-E3 by OpenAI)
Lähteet:
1. Eagleman D. Aivojen ääretön tarina. Atena; 2022.
2. RetrainPain 2024. Verkkosivu. https://www.retrainpain.org/languages/finnish [Viitattu 21.6.2024]
3. Bryson B. Keho. Wsoy; 2020.
4. Porges SW. The Polyvagal Theory: Neurophysiological Foundations of Emotions, Attachment, Communication, and Self-Regulation. WW Norton & Company; 2011.
5. Leikola A, Mäkelä J, Punkanen M. Polyvagaalinen teoria ja emotionaalinen trauma. Julkaistu 2016. Verkkosivu. https://www.duodecimlehti.fi/duo12910 [Viitattu 10.4.2024]
6. Kolacz J, Kovacic KK, Porges SW. Traumatic stress and the autonomic brain-gut connection in development: Polyvagal Theory as an integrative framework for psychosocial and gastrointestinal pathology. Developmental Psychobiology. 2019;61(5):796-809.
7. Boon S, Steele K, Van der Hart O. Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen. Taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille. Traumaterapiakeskus ry; 2011.
8. Gilbert P. Myötätuntoinen mieli: sopusointuisen elämän tie. 1. uudistettu painos. Viisas Elämä; 2021.
9. Suokas-Cunliffe A, Van der Hart O. Dissosiaatiohäiriö – varhaisen, jatkuvan traumatisoitumisen pitkäaikaisseuraamus. Published 2006. Verkkosivu. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2006/16/duo95941 [Viitattu 5.5.2024.]
10. Disso ry. Trauma- ja dissosiaatio-oireet. Trauma oireet, oireilun syyt ja oireiden hallinta. Julkaistu 2018. https://www.disso.fi/wp-content/uploads/2020/05/Trauma-ja-dissosiaatio-oireet_03-2020.pdf [Viitattu 5.5.2024]
11. Anda RF, Felitti VJ, Bremner JD, et al. The enduring effects of abuse and related adverse experiences in childhood: A convergence of evidence from neurobiology and epidemiology. Eur Arch Psychiatry Clin Neurosci. 2006;256(3):174-186.
12. Ogden P, Fisher J. Sensomotorinen Psykoterapia. Keinoja Trauman Ja Kiintymyssuhdevaurioiden Hoitoon. Ensimmäinen painos. Traumaterapiakeskus ry; 2016.
13. Chapleau MW, Sabharwal R. Methods of assessing vagus nerve activity and reflexes. Heart Fail Rev. 2011;16(2):109-127.
14. Field T. Touch for socioemotional and physical well-being: A review. Developmental Review. 2010;30(4):367-383.
15. Porges SW. The polyvagal theory: phylogenetic substrates of a social nervous system. International Journal of Psychophysiology. 2001;42(2):123-146.
16. Howland RH. Vagus Nerve Stimulation. Curr Behav Neurosci Rep. 2014;1(2):64-73.
17. Kromenacker BW, Sanova AA, Marcus FI, Allen JJB, Lane RD. Vagal Mediation of Low-Frequency Heart Rate Variability During Slow Yogic Breathing. Psychosom Med. 2018;80(6):581-587.
18. Kang J, Scholp A, Jiang JJ. A Review of the Physiological Effects and Mechanisms of Singing. Journal of Voice. 2018;32(4):390-395.
19. Breit S, Kupferberg A, Rogler G, Hasler G. Vagus Nerve as Modulator of the Brain–Gut Axis in Psychiatric and Inflammatory Disorders. Front Psychiatry. 2018;9.