Vuoden Psyfyläinen

Vuoden Psyfyläisen haku käynnissä vuoden ympäri

Ilmianna meille alallaan ansioitunut psykofyysinen fysioterapeutti lyhyiden perustelujen kera. Vuoden psyfyläiseksi voit ehdottaa PSYFY:n jäsentä, joka mielestäsi ansaitsee tulla huomioiduksi.

Ilmiantoja voi tehdä osoitteeseen sihteeri@psyfy.net kuluvan vuoden loppuun saakka. Vuoden Psyfyläisen valitsee PSYFY:n hallitus jäseniltä tulleiden ehdotusten pohjalta. Vuoden Psyfyläinen julkistetaan ja palkitaan aina kevättapaamisessa.

VUODEN PSYFYLÄISET!

Lue alta kunkin Vuoden Psyfyläisen polusta psykofyysisen fysioterapian ammattilaiseksi.

Vuoden psyfyläinen 2023 Annika Uutela

Kiitos tästä upeasta tunnustuksesta

Sain maaliskuun lopussa Psyfy Ry:n silloiselta puheenjohtajalta Kirsti Niskalalta yllättävän puhelun kesken työpäivän: minut oli valittu vuoden psykofyysiseksi fysioterapeutiksi! Otan tämän hienon tunnustuksen ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Urapolkuni psykofyysiseksi fysioterapeutiksi ei ole ollut helpoin mahdollinen ja tapaani tehdä fysioterapiaa on urani alussa myös kyseenalaistettu. Olen kuitenkin kulkenut siihen suuntaan, miltä minusta itsestäni on oikealta tuntunut. Eletyn elämän kokemukset ovat ohjanneet oivallusten polkuani psykofyysiseksi fysioterapeutiksi. Siksi avaan teille tarinaani hieman pidemmältä ajalta.

Kehoni petti minut nuorena aikuisena

25-vuotiaana olin fyysisesti elämäni kunnossa ja nautin sinkkuelämästä pääkaupungissa. Juoksin tunnin lenkkejä pitkin Helsingin rantoja ja treenasin kuntosalilla. Olin muuttanut Helsinkiin saatuani vakituisen työpaikan hiljaittain valmistuneena kauppatieteilijänä. Kaiken piti olla hyvin. Mutta talvella 2005 käteni alkoivat oudosti särkeä töissä. Särky oli pysäyttävää, enkä pystynyt kirjoittamaan tietokoneella. Jouduin jäämään sairauslomalle taloudellisesti turvallisesta mutta arvojeni vastaisesta työstä. 

Kivut jatkuivat ja laajenivat lopulta koko kehoon. Olin ymmälläni. Jatkoin treenaamista kivuista huolimatta. ”Liike on lääke!” kuulin lääkäreiltä, fysioterapeutilta ja läheisiltä. Itsekin ajattelin niin. Yritin edelleen juosta tuttuja rantareittejä, mutta jalkani ”hirttivät kiinni” lyhyen juoksemisen jälkeen, enkä aina pystynyt edes kävelemään. Rankan salitreenaamisen jälkeen lihakseni särkivät useamman päivän ajan.

Minulla oli asiat päällisin puolin hyvin, mutta kehoni tuntui kertovan jotain muuta. Se pisti vastaan. Se oli eri mieltä kuin järkeni. Koin, että kehoni oli pettänyt minut. Kävin läpi terveydenhoitojärjestelmän mankelin kipujen syiden selvittämiseksi. Mitään selittävää ei löytynyt lukuisista tutkimuksista huolimatta. En ollut edes masentunut – mutta kehoni oireili. 

Olin yhdeksän kuukautta sairauslomalla. Fysiatri ohjasi minut Kirurgisen sairaalan kipuryhmään, jossa kokeiltiin psykologin johdolla Ruotsissa kehitettyä uutta lähestymistapaa kroonisista kivuista kärsiville potilaille. Pidin ryhmää ihan typeränä, mutta tunnollisena ihmisenä osallistuin jokaiselle tapaamiselle. Jotain kuitenkin heräsi sisälläni ja aloin pohtia pienten asioiden merkitystä olooni. Tästä alkoi tutkimusmatkani kehon ja mielen vastavuoroiseen yhteyteen ja hermoston toimintaan.

Uudenlainen suhtautuminen kehoa kohtaan

Aloin kuunnella kehoani. Havainnoin, mitkä pienet asiat vaikuttivat jotenkin erilailla kehoni tuntemuksiin. Olin tottunut tuntemaan vain kipua ja muuta epämiellyttävää kehossani. Aluksi karsin kaiken kipua lisäävän toiminnan arjestani – myös lenkkeilyn ja salitreenin. Löysin tilalle rauhalliset kävelylenkit, joiden aikana myös istuskelin puistonpenkeillä ympäristön ihania asioita aistien. Kaverin kannustamana lähdin kokeilemaan pilatesta ja huomasin, että tunnin jälkeen minulla oli erilailla hyvä olo kuin aiemmin rankan treenin jälkeen. Ohjaaja kannusti kuuntelemaan ja havainnoimaan kehoa ja hengitystä, oli rauhallinen, kertoi kehon toiminnasta ja ohjasi erilaisia hengitystapoja. Mieli oli mukana harjoittelussa. Huomasin olevani läsnä kehossani paremmin kuin koskaan aiemmin.

Kiinnostuin tunteiden, arvojen ja tarpeiden merkityksestä hyvinvoinnille. Pohdin, mikä on kaikkia eri oireitani yhdistävä tekijä. Löysin hermoston. Etsin tietoa ja tutkimuksia, luin paljon. Kokeilin erilaisia hoitoja. Muutin ruokavaliotani. Aloin voida paremmin ja ymmärsin tarpeen tehdä isoja muutoksia elämääni, jotta eläisin arvojeni mukaista elämää. Aloin tehdä päätöksiä intuitiotani kuunnellen. Toimintakykyni alkoi pikku hiljaa palata lähes ennalleen. Mutta jokin minussa oli muuttunut. Olin armollisempi itseäni kohtaan ja kuuntelin kehoni viisaita viestejä.

Suunta kohti psykofyysistä fysioterapiaa

Jossakin vaiheessa toipumistani kuulin psykofyysisestä fysioterapiasta. Se tuntui tarjoavan erilaisen lähestymistavan kuin muu terveydenhoitojärjestelmä. Päätin hakea opiskelemaan fysioterapeutiksi. Vuonna 2007 aloitin opinnot Helsingissä silloisessa Stadia ammattikorkeakoulussa (nykyinen Metropolia). 

Valmistuin keväällä 2011 esikoislapseni äitiysloman jälkeen, jonka aikana olimme muuttaneet Lempäälään takaisin kotiseudulleni. Minulla oli vahva tunne, että haluaisin joskus olla töissä Bodymindissa Tampereella. Otin yhteyttä Mikko Patovirtaan, joka kutsui minut juttelemaan. Mikko kannusti minua laaja-alaisessa näkökulmassani fysioterapian toteuttamiseen ja suositteli hankkimaan monipuolista fysioterapiakokemusta ja koulutusta ennen suuntautumista psyfyyn.

Olin yhteensä viiden vuoden ajan töissä terveysasemilla ja yksityisellä Pirkanmaalla. Sain monipuolista ja tärkeää työkokemusta erilaisten asiakasryhmien parissa. Samalla kuitenkin koin, ettei minulla ollut mahdollisuutta tehdä fysioterapeutin työtä aivan omien arvojeni mukaan. Vuonna 2016 harrastuksestani tuli sivutoiminen ammattini, kun kouluttauduin PhysioPilates-ohjaajaksi ja aloitin pilateskurssien ohjaamisen fysioterapiatöiden ohella. 

Ihanat psyfy-yhteisöni

Vuoden 2018 alussa minulle tuli vahva tunne, että olisin valmis suuntautumaan psykofyysiseen fysioterapiaan. Pääsin Bodymindiin töihin ammatinharjoittajana. Kouluttauduin samalla lisää psykofyysiseen viitekehykseen ja menetelmiin sekä kipufysioterapiaan ja akupunktioon. Tamkin psykofyysisen fysioterapian täydennyskoulutuksen kävin vuonna 2019. Oli ihanaa huomata, että koulutuksissa puhuttiin samalla lailla kehon ja mielen vastavuoroisesta yhteydestä, autonomisesta hermostosta sekä tunteiden ja kipujen kehollisesta kokemisesta, kuin miten itse asiat koin.

Tein alusta asti Bodymindissa töitä erityisesti pitkittyneistä kivuista kärsivien asiakkaiden kanssa. Useimmilla asiakkailla oli myös paljon muitakin terveyshaasteita kuten erilaisia mielenterveyden, kehonkuvan, unen ja syömisen häiriöitä, neuropsykiatrisia vaikeuksia ja dysautonomiaa. Tiedonjanoni on ollut valtavaa. Olen nauttinut siitä, että minulla on ollut mahdollisuus omaksua tietoa eri tieteenaloilta ja näkökulmista. Välillä on pitänyt muistutella itseään, ettei kaikkea edes kannata yrittää oppia ja ymmärtää. Tässä ammatissa on pakko sietää epätäydellisyyttä ja ei-tietämisen tilaa. Siinä minulla on ollut opettelemista. Koskaan ei voi tulla valmiiksi.

Tein Bodymindissa töitä neljä vuotta ja kasvoin siellä psykofyysisen fysioterapian maailmaan. Joulukuussa 2021 vaihdoin toiseen tamperelaiseen psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistuneeseen yksityiseen yritykseen. Flexio Oy:ssä meitä on tällä hetkellä kymmenen psykofyysistä fysioterapeuttia ja sen lisäksi moniammatillinen työyhteisö (esim. psykologi, hypnoterapeutti, lyhytterapeutteja ja seksuaaliterapeutti). Asiakkaani tulevat omakustanteisesti, Pirhan palvelusetelillä, Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena tai työterveyden ohjaamana. 

Koen valtavaksi eduksi sen, että saan tehdä töitä saman katon alla muiden psykofyysisten fysioterapeuttien kanssa. Omassa ”psyfy-kuplassa” on mahtavaa pyöritellä työtapoihin ja toimintamalleihin liittyviä teemoja. Hyvässä porukassa ideat lähtevät helposti lentoon ja jalostuvat entistä paremmiksi. Luovuus kukkii. Lisäksi on helppo saada tukea kollegoilta haastavissa tilanteissa. Uskon, että psyfy-yhteisöissä työskenteleminen on auttanut minua kehittymään psykofyysisenä fysioterapeuttina melko nopeasti. On ollut helppo muodostaa ns. oma psykofyysisen fysioterapeutin identiteetti peilaamalla itseään kollegoihin.

Läsnäoloa, itsensä kehittämistä ja omien rajojen vahvistamista

Haluan ottaa asiakkaat vastaan ns. tyhjältä pöydältä. Uskon, että asiakkaille on tärkeää päästä kertomaan oma tarinansa sellaisena kuin he itse haluavat. Siten heillä on mahdollisuus tulla kuulluksi, nähdyksi, uskotuksi ja ymmärretyksi. Pyrin yhdessä asiakkaan kanssa luomaan turvallisen tilan, joka on pohja luottamukselliselle terapiasuhteelle. Sitten voimme yhdessä herätellä uteliaisuutta omaa kehoa ja sen reaktioita kohtaan.

Työpaikan ryhmämuotoisen työnohjauksen lisäksi olen käynyt kolme vuotta omakustanteisesti yksilöllisessä kehollisessa työnohjauksessa. Sen aikana olen oppinut entistä paremmin rajaamaan työtäni sekä keskittymään itselleni merkityksellisiin asioihin ja asiakasryhmiin. Tärkeää on huolehtia omasta jaksamisesta ja riittävistä rajoista, jotta jaksaa tehdä tätä mielenkiintoista työtä vielä pitkään. Työn imu on suurta ja  tiedostan, että innostuksestakin voi uupua. Suosittelen yksilöllistä työnohjausta ihan jokaiselle fysioterapeutille!

Omat kokemukseni ovat ohjanneet minut tälle tielle ja auttaneet minua kehittymään oikeaan suuntaan. En juurikaan puhu asiakkailleni omista kipukokemuksistani. Uskon kuitenkin, että heille välittyy kohtaamisissamme jotain merkityksellistä ymmärrystä. 

Minulle on viime vuosina hakeutunut useita ME/CFS:stä ja pitkittyneistä koronaoireista kärsiviä ihmisiä. Olen kouluttautunut aiheisiin monipuolisesti ja koen uuden tutkitun tiedon auttavan myös muita epäspesifeistä pitkittyneistä kivuista ja dysautonomiasta kärsiviä asiakkaita. Toivon, että ymmärrys hermostosta kehon ja mielen reaktioiden säätelijänä yleistyy laajemmallekin terveydenhuoltoon. 

Mielenkiintoisia lisäkoulutusmahdollisuuksia on valtavasti. Viimeisimpänä laajana kokonaisuutena opiskelen tällä hetkellä kraniosakraaliterapiaa, josta on löytynyt uskomattoman hieno työkalu kehon ja mielen yhteyden vahvistamiseksi. Ehkä luovia menetelmiä tai tanssi-liiketerapiaa seuraavaksi..?

Psykofyysisen fysioterapian maailma on tuonut elämääni iloa, ihmettelyä, mielenkiintoisia haasteita, jatkuvaa itsensä kehittämistä sekä paljon ihania ihmisiä – niin kollegoita kuin asiakkaitakin. On hienoa olla mukana tässä ammattiryhmässä ja nyt yhdistyksen toiminnassakin tiedotusryhmän jäsenenä. Lisätään yhdessä tietoisuutta psykofyysisestä fysioterapiasta ja tehdään osaamisemme näkyväksi!

Annika Uutela 

Vuoden psyfyläinen 2022 Anna Hasan

Kiitollisuus. Se oli päällimmäinen tunne, kun kuulin että olin tullut valituksi vuoden psyfyläiseksi. Hämmentynytkin olin ja aivan yllättynyt, hetken päästä tunsin jo hiukan ylpeyttäkin. Ja melkein heti perään epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. Mutta ennen kaikkea kiitollisuutta. 

Vuoden psyfyläinen taisi tietää olevansa psyfyläinen jo silloin, kun vähin äänin lähti yliopistomaailmasta ja hakeutui kolmekymppisenä fysioterapeuttikoulutukseen silloiseen PIRAMK:iin. Emme kai me sitä silloin ymmärtäneet miten etuoikeutettuja olimme, kun saimme jo perusopinnoissa Raija Jaakkolan lempeässä ohjauksessa ihmetellä ja kokea psykofyysistä lähestymistapaa. Kaiken muun, joskus aika mekaaniselta ja kliiniseltä tuntuneen, fysioterapian rinnalla se tuntui inhimilliseltä ja helpottavalta. Minulle siitä muodostui nopeasti luonteva ja ainoa mielekkäältä tuntuva tapa kohdata ihmisiä ja tarkastella vaikkapa heidän toimintakykyään. Kun perusopinnoissa meitä piipahti opettamassa myös Tuija Luhtala, olin vaikuttunut ja vakuuttunut. Sittemmin ammatillinen mentorini ja ennen kaikkea lämmin ystäväni avasi tuolloin vähän eksyneen opiskelijan eteen hyvin konkreettisesti uuden oven, josta tuntui selkeältä ja hyvältä kulkea. 

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Viimeisessä harjoittelussani palvelukodissa ohjaajanani oli psykofyysisen fysioterapian vahva osaaja Irkka Wähätupa, joka totesi että ”hukkaan menet, jos päädyt muualle kuin psykofyysisen fysioterapian pariin”. Paras se oli uskoa. En tiedä tänä päivänäkään mitä psyfy-pioneerit Patovirran Mikko ja Luhtalan Tuija oikein ajattelivat, kun ottivat minut opetuslapsekseen Bodymindiin, mutta kiitollinen olen siitä edelleen tänäänkin. Täytyy muistaa kysyä sitä heiltä joskus. Kiitos rohkeudesta, luottamuksesta, opeista, itkuista ja nauruista. Jälkikäteen mietittynä nostan itsellenikin hattua, sillä olihan siinä melkoisesti opittavaa ja jos minkälaisia tilanteita, joista tuli selvittyä milloin maalaisjärjellä, milloin mielikuvituksella ja usein huumorillakin. Siitä alkoi todellinen matka ja samalla matkalla olen edelleen. 

Erikoistuin psykofyysiseen fysioterapiaan Raijan luotsaamissa erikoistumisopinnoissa Tampereella ja myöhemmin olen vahvistanut ymmärrystäni trauma-asioista sensomotorisen traumaterapian opinnoilla. On hätkähdyttävä huomata, että olen saanut työskennellä psykofyysisen fysioterapian parissa jo yli kymmenen vuotta. Matka on ollut paikoin joutuisa, paikoin hidas. Pääosin se on ollut valtavan mielenkiintoinen ja mielekäs, paikoin kuormittava ja turhauttavakin. Tuoreessa muistissa on vielä loppumattomalta tuntunut psykofyysisen fysioterapian tarpeen perustelu, työmme puolustaminen ja epäilijöiden vakuuttaminen. Edelleen kiitollisuus on kuitenkin se päällimmäinen tunne. 

Olen saanut työskennellä yksityisenä palveluntuottajana, kolmannella sektorilla ja nyt viimeisimpänä erikoissairaanhoidossa. Olen saanut kohdata lapsia, nuoria, työikäisiä ja ikäihmisiä. Ihmetellä yhdessä ja etsiä helpotusta kipuun, ahdistukseen, jännitykseen, vireystilan säätelyyn, kehosuhteen pulmiin, vuorovaikutuksen karikoihin ja turvallisuuden kokemukseen. Olen saanut kulkea rinnalla kun kuntoutujat ovat hengitelleet, hellittäneet, asettuneet kannateltaviksi tai polkeneet jalkaa ja vahvistaneet omia rajojaan. Olen saanut olla mukana ahdistusta sietämässä, vireystilaa säätelemässä ja tunteita kokemassa. Minun tärkeä roolini on ollut tehdä kaikesta mahdollisimman turvallista: kohtaamisesta, kertomisesta, kosketuksesta, kokemisesta, nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta ja omassa kehossa olemisesta.  Aina on ammatillisesti ollut tilaa sanoittaa omaa epävarmuutta, kysyä neuvoa, olla reilusti eri mieltä asioista, kyseenalaistaa. Olen saanut olla se joka olen, ja se on ollut tärkein voimavarani työssä.

Syömishäiriötyö on ollut lähinnä sydäntäni ja sen parissa olenkin viettänyt suurimman osan työurastani. Se vei minut katsomaan asioita myös hoidon ulkopuolelta, kun sain työskennellä muutaman vuoden ajan Syömishäiriöliitossa matalan kynnyksen kohtaamistyössä ja kouluttajana. Hoidon ulkopuolella työskentely avasi tärkeällä tavalla silmiä niin haasteiden kuin mahdollisuuksienkin osalta. Erilaisten ihmisten kohtaamisessa ja ajatusten ja näkökulman vaihtamisessa kun on aina aivan erityistä voimaa. Oppimaani ja kokemaani olen pyrkinyt hyödyntämään nykyisessä työssäni Tays:n Syömishäiriöyksikössä.

Ja jälleen tänä keväänä on muutosten aika, kun työnkuvani laajenee koko aikuispsykiatrian avohoitoon. Muutos aiheuttaa henkilökohtaista epävarmuutta ja hämmennystä. Osaanko, tiedänkö, jaksanko? On hyvä muistuttaa itseään, mistä oikeastaan on kyse. Siitä, että psykofyysisen fysioterapian tarve ja mahdollisuudet tunnistetaan vahvasti, työtämme arvostetaan ja osaamiseemme luotetaan. On ollut rauhoittavaa ja lohdullista seurata, miten asenteet ja ymmärrys psykofyysisestä fysioterapiasta ovat muuttuneet vuosien varrella ja ehkä psykofyysinen lähestymistapa vähitellen jalkautuu myös muuhun ihmisten kohtaamistyöhön. Näihin muutoksiin on jokainen psyfyläinen ollut osallisena omalla työllään, osaamisellaan ja persoonallaan. Muutokset ovat usein haastavia, mutta tarjoavat myös oivan tilaisuuden pysähtyä sen äärelle, mitä oikeasti koemme ja tunnemme, tarvitsemme ja ajattelemme, mitä arvoja toteutamme. Näistä asioista on minulle kyse myös psykofyysisessä fysioterapiassa. 

 

Anna Hasan

Vuoden 2021 psyfyläinen Reetta Kuntonen-Petäjäniemi

Olen Reetta Kuntonen-Petäjäniemi ja asun Kangasalan Sahalahdella. Työpaikkani on Tays:in fysiatrialla. Valmistuin vuonna 1993 fysioterapeutiksi Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksesta ja jo samana syksynä aloitin työt Pikonlinnan sairaalassa Kangasalla. Toimiessani keuhkosairauksien osastolla kuulin sisäistä kutsua syvemmän näkökulman löytämiseksi omaan työhöni.

 Aloitin vuonna 1995 psykosomaattisen fysioterapian jatkolinjan. Opettelimme innolla Bunkanin resurssianalyysiä ja kehotietoisuusharjoituksia Raija Jaakkolan johdolla. Työtakin taskuun tallentui myös ihmisen kohtaaminen kokonaisvaltaisesti ja voimavaralähtöisesti.

Matkani fysioterapeuttina jatkui uusien erilaisten osastojen ja poliklinikoiden kautta, mutta aina tienristeyksissä sydän on toiminut kompassina.

Erikoistuin aikuisneurologiaan, missä psyfy oli omiaan kehontuntemuksen ja perusliikkumisen vahvistamisessa. Isompi muutos tapahtui reilu kymmenen vuotta sitten, kun vaihdoin työtehtävissä lasten ja nuorten puolelle, työalueena mm. kipua- ja hengityselinsairauksia sairastavat lapset. Tuona aikana avautui ymmärrys siitä, miten kehollisuus, lasten aistien rikkaus ja muovautuvuus voivat olla apuna lyhyissä polikliinisissä tapaamisissa tai miten vastasyntyneiden lasten kehon liikkeen laatua voi havainnoida. Tuon jälkeen olin uudelleen ammatillisessa tienristeyksessä. Siirryin yksityissektorille psykofyysisen fysioterapian pariin sekä Tampereen kaupungin avokuntoutukseen psykofyysisen fysioterapian alkumetrien luomiseen, mistä kiitos Mikolle sekä avokuntoutuksen psyfy:lle ja esimiehille. 

 

Vuoden matkan jälkeen palasin Tays:iin. Sain aloittaa psykofyysisenä fysioterapeuttina asiantuntijatoimessa fysiatrian poliklinikalla. Potilailla on pääosin kipuun, stressiin, ahdistusoireisiin ja kehonkuvaan liittyviä toimintarajoitteita. Potilaiden ikäjakauma on lapsista ikäihmisiin. Tässä kohdin näen kaikkien näiden vuosien työn laajuuden rikkautena ja ymmärryksen luojana. Uusiin alueisiin hyppäämisessä on ollut omat riskinsä, mihin pidemmällä kokemuksella olisi osannut reagoida eri tavalla, mutta olen pyrkinyt työstämään haastavia kokemuksia, jolloin tilanteiden tutkimisen kautta uusi ymmärrys ja suunta on avautunut. Itsensä kohtaaminen ja armollisuus omassa oppimisessa sekä avun pyytäminen esim. työnohjauksen kautta ovat olleet tärkeitä omaa hyvinvointia tukevia asioita. 

 

Yhdessä elämän murrosvaiheessa tapahtui käänne, mikä on kantanut pitkään ja on myös identiteetissäni vahvasti tallennettuna. Kaikki alkoi kaksi päiväiseltä BBAT – terapian johdantopäiviltä vuonna 2008, Kirsti Niskalan johdattamana. Tuolloin tunsin syvän rauhan ja  koin, että olin tullut ammatillisesti kotiin. Jatkoin kehoon laskeutumisen, keho- ja liiketietoisuuden omaa oppimista ja ohjaamista erilaisille potilas- ja asiakasryhmille niin, että toimintaympäristöt vaihtuivat ja välillä aktiivinen opiskelu oli tauolla. Valmistumisesta BBAT -terapeutiksi on nyt kulunut kolme vuotta, ja alan syvemmin tuntemaan kehon saloja sekä sitä mitä kehomme kantaa ja mitkä voimavarat sisällämme onkaan. Alusta saakka BBAT alkoi avaamaan piilossa olleita tunteita ja avaamaan mielikuvia ja näkymiä. Kiitos kaikesta tuesta Kirsti Niskala. Sisälläni on ollut palo ymmärtää ja kokea uusista näkökulmista ihmisyyttä, kehollisuutta, tunneyhteyksiä sekä ihmisten elämäntarinoita. 

 

BBAT: n lisäksi olen kouluttautunut mm.tanssi-liiketerapian, NLP:n, SomeBody -koulutuksen ja luovien menetelmien avulla. Nämä kaikki ovat vahvistaneet kehollisuuden ja liikkeen parantavan voiman voimavaraistavaa rikkautta. Koen, että ensisijaisesti kaikki, mitä olen opiskellut, olen opiskellut itseäni varten, mistä se on siirtynyt oman kokemuksellisuuden kautta ammatillisuuteen. Tauluni on maalautunut useaan kertaan, tietäen ja tuntien, että kaikki on ollut arvokasta ja eteenpäin vievää. Nykyisyydessä olen kiitollinen, että olen saanut avata uusia ovia asiantuntijatehtävässä ja tuoda potilastyön lisäksi myös koulutuksellisuutta työyhteisöön. Kiitos Tays:n fysiatrian esimiehille, että näitte psykofyysisen fysioterapian tarpeellisuuden somatiikan puolella. 

 

Olen kiitollinen tästä huomionosoituksesta vuoden 2021 vuoden psykofyysisenä fysioterapeuttina. Sisäisen maailman muutokset tuovat muutokset ulkoiseen maailmaan. Hennosta alusta kasvaa juuri se, mitä on tarkoitettu, kun ympärillä on ymmärrystä, kannustusta, myötä – ja vastatuulta sekä visio siitä, mihin on menossa. Tienristeyksissä ja matkalla on ollut paljon avainhenkilöitä ja apujoukkoja, perhe mukaan lukien. Se on mahdollistanut matkan etenemisen, kuin myös te rakkaat työkaverit, jotka olette tämän kaiken takana. 

 

Lapsuuden ystäväkirjaan kirjoitin, että minusta tulee isona voimistelija. Lääkintävoimistelija -kouluun mentyäni valmistuin fysioterapeutiksi. Ulkoinen hallittu voimistelijan liike on vaihtunut ihmisyyden, olemassaolon ja sisäisen sekä ulkoisen liikkeen kokemisen rinnalla kulkijaksi. Miten johdattaa kehon äärelle, kunnioittaen kaikkea sitä, mitä ihminen sillä hetkellä kantaa ja kuinka pienelläkin lempeällä huomiolla kehosta alkaakin tulla eläväisempi ja kokonaiseksi.

Koen, että tässä kohdin olen hyvässä alussa omassa ammatillisuudessa ja tätä matkaa on hyvä jatkaa. 

 

Kiittäen, Reetta

Vuoden 2020 Psyfyläinen Netta Viitala

Lämmin KIITOS. Valinta vuoden 2020 psyfyläiseksi tuntuu hyvältä ja merkitsee minulle sitä, että tehdyllä työlläni on ollut merkitystä.

Kirjoittaessani omaa polkuani psykofyysiseksi fysioterapeutiksi maailma on mullin mallin koronapandemian vuoksi. Kevään piti olla aivan toisenlainen – meille kaikille. Olin valmistautunut moneen tapahtumaan, kuten Suomen Fysioterapeuttien koulutuskiertueeseen, jossa teemana oli osuvasti stressi ja sen kahdet kasvot. 

Stressi on totisesti tuntunut kehossa ja mielessä. Säännöllisellä autonomisen hermoston säätelyharjoittelulla ja sisäisen puheeni rauhoittelulla olen voinut olla kyllin hyvin toimintakykyni tukena. Keväinen luonto ja siellä tehdyt kävelyretket ja kuvausmatkat ovat olleet myös tärkeitä minulle.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 22 vuotta valmistumisestani fysioterapeutiksi. Syventävällä työharjoittelujaksolla Norjassa oivalsin non-verbaalisen viestinnän tärkeyden sekä turvallisen läsnäolon ja kosketuksen merkityksen työskennellessäni sairaalassa geriatristen hemiplegiapotilaiden parissa. Patologian laitoksella opin anatomiaa ja oivalsin ihmisen kolmiulotteisuuden sekä sen, miten kehomme rakenteiden olisi hyvä joustaa toistensa suhteen. Siinä aivoja käsissä pidellessäni pohdin, miten keho ja mieli toimivat yhteen.

Olen saanut työskennellä somatiikan puolella hyvin monipuolisesti sekä yksityispuolella että erikoisairaanhoidossa. On hyvä pysähtyä miettimään erityisesti niitä keskeisiä oivalluksia, jotka ovat auttaneet minua urallani eteenpäin kohti itselleni tärkeää psykofyysistä lähestymistapaa.

Hengitys

10 vuotta valmistumiseni jälkeen hoidin kahta ihanaa lastani kotona ja pääsin osa-aikaiseen työhön HUS:n Iho- ja allergiasairaalaan, jossa oli erikoistuttu keuhkosairauksien ja toiminnallisten hengityshäiriöiden fysioterapiaan. Hengitys avautui minulle uudella ja mullistavalla tavalla verrattuna peruskoulutuksessa saamiini oppeihin. Innostuin erityisesti toiminnallisten häiriöiden fysioterapiasta. Potilaani lapsista vanhuksiin ovat opettaneet minua ymmärtämään toiminnallisten häiriöiden taustasyiden kirjoa ja oireiden moninaisuutta, ja huipputyöyhteisön tuella olen voinut kehittää itseäni paremmaksi ammattilaiseksi.

Työni mielekkyyttä on lisännyt se, että ymmärsin jo varhain, mistä potilaani puhuivat. Olin kokenut samanlaisia oireita itsekin. Uuden työni ja koulutusteni kautta aloin pikkuhiljaa ymmärtää syvempiä syitä alaselkäkipuni, hengityshaasteeni ja unihäiriöideni taustalla. Keskeinen oivallukseni oli, että hyperventilaatio voi olla jatkuvaakin jopa täysin rauhalliselta vaikuttavalla ihmisellä, ja että taustalla ovat biomekaaniset, fysiologiset, biokemialliset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät. Oma ”psyfypolkuni” sai alkunsa.

Ennen erikoistumisopintojani työskentelin kokopäiväisesti HUS:n Syöpätautien klinikan vuodeosastolla ja tein poliklinikalla mm. lymfaterapiaa. Opiskelin tietoisuustaitoja, valmistuin Sovelletun rentoutuksen menetelmän ohjaajaksi ja kävin Alexander-tekniikan intensiivikurssilla. Motivaattorina toimi oma pitkittynyt alaselkäkipu sekä inspiroiva potilastyö toiminnallisten hengityshäiriöiden fysioterapian ja syöpäpotilaiden kuntoutuksen parissa. Syöpätautien klinikka avasi silmät elämälle, toivolle, traumalle, kehodysforialle ja kuolemalle. Syöpätaudeilla ollessani laitoin hakupaperit PSYFY-erikoistumisopintoihin.

Hellittäminen

Erikoistuminen psykofyysiseen fysioterapiaan tapahtui 15 vuotta valmistumiseni jälkeen. Vuoden mittaisen opiskeluni aikana oivallukseni syvenivät ja aloin käyttää sanaa ”kehomieli”, koska se toi esiin kokonaisuuden. Inspiroiva opiskeluryhmä ja taitavat opettajat saivat aikaan oivallusteni syventymisen läsnäolon ja kehotietoisuuden suhteen. Ymmärsin taas hieman enemmän kipuani ja sen yhteyttä stressiin ja palautumisen vajeeseen.

PSYFY-opintojen teemat, kuten krooninen kipu, trauma, BBAT, kokemuksellinen oppiminen, psykofyysinen hengitysterapia, masennus, ahdistus, vireystason säätely, TRE, rajat, kuuntelemisen taito, Asahi, voimavarat, motivaatiotasot, liike, lepo, luova tanssi, Feldenkrais, leikki ja ihmettelyn taito, saivat minussa aikaan kaikkea hyvää. Kotonakin huomattiin muutoksia: vaimo/äiti harjoitteli rentoutumista lattialla maaten, hengitys vapaasti virraten ja mieli läsnäolossa leväten. Parasta tässä oli mielestäni se, että vuorovaikutustaidoissani alkoi tapahtua mukavia muutoksia. Muutos oli huomattu laajemminkin, sillä täyttäessäni 40, minulle järjestettiin puolisoni, lasteni, ystävieni ja sukulaisteni toimesta yllätysjuhlat ja siellä minua ja psykofyysistä harjoitteluani näyttelivät nukketeatteri Nirunarun taitavat tulkitsijat. Psykofyysiseksi fysioterapeutiksi ei kasveta yksin, vaan vuorovaikutuksessa, taiteenkin tuella.

Työn kehittäminen

Toiminnallisten hengityshäiriöiden fysioterapian sisältö alkoi myös muokkaantua lisää PSYFY-opintojen pohjalta. Työ puhui puolestaan ja vastaanotoille tuli myös laajemmin toiminnallisista häiriöistä kärsiviä potilaita eri erikoisaloilta. Nykyään psykofyysinen fysioterapia on osa toiminnallisesti oireilevan potilaan polkua ja yhteistyö on aloitettu myös uuden toiminnallisten häiriöiden yksikön (HUS) kanssa. Tuntui hyvältä, kun fysioterapia pyydettiin mukaan yhteistyöhön. Olihan toiminnallisten häiriöiden fysioterapiaa kehitetty jo vuosia pienessä yksikössämme monen fysioterapeutin toimesta.

Työn kehittäminen tapahtuu verkostoitumalla, kuuntelemalla, tutkimusten lukemisen sekä kliinisen työn tuoman kokemuksen kautta. Myös opiskelijaohjaus ja alan koulutustyö muokkaavat omaa ajattelua ja tekemistä. Kiitos, että olen saanut olla niin monen ihmisen matkassa ja oppia.

Apua auttajalle

Psykofyysisen hengitysterapian kautta löysin juureni ja niiden vaikutuksen itseeni. Turvallisessa ryhmässä löysin itsestäni piilossa olleita asioita, joita olin elämäni varrella taitavasti oppinut jopa väistelemään. Lähdin etsimään apua auttajalle. Erittäin syvänä oppina oman prosessin eteenpäin viemisessä on ollut avun vastaanottaminen. Yksi tärkeistä apukeinoista on ollut työnohjaus, joka tulisi olla kaikille, myös somatiikan puolella työskenteleville PSYFY-osaajille, säännöllistä. Oman elämän läpikäyminen psykoterapiassa on itselleni ollut tärkeä osa omaa kasvuprosessiani. Potilastyössä kohtaamiset herättelevät joskus reaktioita, joiden alkuperästä ei aina ole itse tietoinen ennen kuin rohkeasti kohtaa sekä menneen että nykyisen elämän kokemukset tunteineen päivineen. Turvallisessa yhteistyösuhteessa kokemusten jäsentäminen kyllin siedettäväksi kokonaisuudeksi tukee auttajan toimintakykyä.

Apuna ovat olleet myös lisääntynyt tieto lapsuusajan kuormittavien kokemusten (ACE´s) vaikutuksesta terveyteen ja polyvagaalisen teorian ymmärrys ja sovellus kliiniseen työhön.

Psykofyysisestä työnohjauksesta on tullut minulle jatko-opintojen aihe, ja olen iloinen, että saan jälleen kerran olla uudessa turvallisessa ryhmässä ja taitavassa opetuksessa, jossa voin rohkeasti astua epämukavuusalueellekin ja oppia uutta.

– Netta

”Minä luon itse omaa työtäni.

Siinä minä elän, sen kautta ilmaisen itseäni.

Paikkani on tärkeä.

En halua vain jäykästi tehdä sitä, mitä ammatissani yleensä tehdään.

Haluan tehdä työtäni siten, että se on minun näköistäni.

Minä haluan löytää syvältä sisältäni ainutkertaisen,

minkä vain minä voin työni tekemiseen tuoda. ”

-Schaffer 1995-

Vuoden Psyfyläinen 2019 Päivi Ahonen

Onpa kiva istahtaa ja miettiä mitä sitä on tullut tehtyä työelämässä – kaikenlaista, jos yhdellä sanalla vastaan. Monet paidat ja housut ovat hionneet, rypistyneet ja suoristuneet 32 työvuoden aikana Keski-Suomen keskussairaalassa työskennellessäni eri erikoisaloilla. Huumori, uteliaisuus oppia ja pitkäjänteisyys ovat kantaneet raskaimmatkin työpäivät. Psykofyysisen fysioterapian äärelle olen löytänyt kehollisten kokemusteni, väsymykseni, kipujeni ja oman sisäisen säätelyni kautta. Ehkä se ensimmäinen psykofyysisen fysioterapian siemen istutettiin vuonna 2001, jolloin selkäni kipuili ja siihen ”määrättiin” kuntosaliharjoittelua, joka ei kiinnostanut pätkääkään. 

Elämä oli yhtä menoa ja tuloa, olisin tarvinnut pari tuntia lisää vuorokauteen. Etsin jotain muuta, joka vastaisi useampaan kysymykseeni sen hetkisessä elämäntilanteessa. Löysin aleksanteritekniikan ja feldenkraisin, joiden avulla opin käyttämään kehoani ja selkääni taloudellisemmin. Opin jättämään itseäni rauhaan, olemaan tarpeettomasti huolehtimatta. Aleksanteriopettajani ovat olleet minulle tiennäyttäjiä toisenlaiseen lähestymistapaan elämässä kokonaisuudessaan. Kolme vuotta myöhemmin konkreettisesti putosin; väsymys, päänsäryt ym. tuntemukset astuivat elämääni. Kattilan kansi ei enää pysynyt kiinni.

Samaan aikaan elämässä oli luopumista, surua ja kaikkia niitä tunteita, joita minun potilaani tänä päivänä tuntevat. Oman kokemuksen kautta voi ymmärtää toista, ainakin ripauksen. NLP tuli elämääni loppukesällä 2007 Aulangolla ja matkalippuni noihin koulutuksiin kesti useamman vuoden. Opin itsestäni todella paljon ja aloin uskomaan itseeni, omiin unelmiini. En tiennyt silloin, että samaan aikaan kastelin ja annoin auringon paistaa tuohon siemeneen, josta oli kasvanut pieni puuntaimi. Psyfypuu, jos niin voi sanoa. Mitä enemmän opiskelin, sitä enemmän olin innoissani. Näin jälkeenpäin voin todeta, etteivät työkaverini voineet ymmärtää mistä minä puhun, koska eivät he olleet samoilla kursseilla oppimassa. Olen saanut matkani varrella hyvinkin erilaista palautetta siitä, mitä opiskelen. Tästä syystä otin vähäksi aikaa ”puuntaimenen ikkunanlaudalta pois ja annoin sen kasvaa varjoisalla puolella”.  Mielenkiinnolla odotin, mitä siitä tulee, kukkiiko se jopa joskus? Innostuin hengityksestä, sen merkityksestä kokonaisuuteen ja opiskelin hengityskouluohjaajaksi. BBAT-opiskelut alkoivat 2011, mutta ne olivat jäähyllä useamman vuoden, koska ei ollut opiskeluryhmää. Tässä välissä opiskelin neuropsykiatriseksi valmentajaksi, joka ei ihan vastannut odotuksiani. Psykofyysisen fysioterapian täydennyskoulutuksen kävin 2016 ja se avasi silmiäni psykiatriselle puolelle. Valmistuin BBAT-terapeutiksi 2018 keväällä, mikä on ollut riemuvoitto itselle. Omaa oppimisen polkuani kuvaa tarina kahdesta sammakosta, jotka ovat joutuneet kerma-astiaan. Toinen hukkuu sinne, kun ei jaksa polskia ja toinen jatkaa polskimista peräänantamattomasti muuttaen kerman voiksi, ja sen avulla pääsee hyppäämään astiasta takaisin vapauteen. Kiitos kaikille kouluttajille, jotka ovat tukeneet oppimistani!

Suurimman osan työvuosistani olen toiminut moniongelmaisten neurologisten potilaiden parissa. Akuutisti sairastuneiden ihmisten kohtaaminen kuntoutusosastolla on tuonut eteen monenlaista haastetta. Miten kuntouttaa kokonaisvaltaisesti ihmistä huomioiden hänen sen hetkinen elämäntilanne, elämän historia ja motivaatio uudessa tilanteessa? Kehossani kokemuksellisesti oppien olen saanut työkaluja, joiden avulla olen tuonut potilaiden päiviin jotakin, mitä he ovat sillä hetkellä tarvinneet, tietämättään. Tällä hetkellä teen puolipäivää samaisella kuntoutusosastolla sekä psykofyysisen fysioterapian poliklinikalla yhden tai kaksi potilasta päivässä. Kyseinen poliklinikka perustettiin BBAT-terapeutiksi valmistumiseni jälkeen ja se on toiminut vajaan vuoden. Toisen puolen päivästä toimin toiminimelläni yksityispuolella, Jyväskyläläisen Hyvinvointi ja Kuntoutus Amida Oy:n vuokralaisena. Ikkunateippauksissa siellä lukee psykofyysinen fysioterapia. Kahta samanlaista päivää ei ole ja se on parasta. Kuntoutusosaston työkaverit ovat ”the best” ja yhteistyö eri erikoisalojen välillä kehittyy päivä päivältä myönteisempään suuntaan. Minua kuunnellaan. Parasta on potilaiden, kuntoutujien palautteet, jotka tulevat siitä, että on oma itsensä ja tekee itsensä näköistä työtä. Haasteellisinta työssä on yksinäisyys, vastausta vailla olevat kysymykset, riittämättömyys sekä ajan puute esimerkiksi ammattikirjallisuuden lukemiseen. Nämä taitavat olla useammankin kollegan haasteita. Psykiatrian osastolla en ole työskennellyt. Siihen maailmaan olen päässyt tutustumaan kuntoutujien kautta ja siihen liittyvä tietämys on vasta alussa. Toiminnalliset häiriöt, jonka alle kuuluu monen monta diagnoosia, on ollut kiinnostukseni kohteena niin sairaalassa kuin yksityispuolella.

Psykofyysisen fysioterapian tulevaisuus näyttää valoisammalta ja koen, että omalla esimerkilläni Keski-Suomen keskussairaalassa olen innostanut nuoria kollegoita kiinnostumaan aiheesta ja hakeutumaan koulutuksiin. Tuo psyfypuu on kasvattanut juuria syvemmälle maahan ja seisoo tukevammin omilla jaloillaan. Siihen voi nojata ja kysyä neuvoa. Vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta, se on läsnä. Rohkenen heittää ajatuksen ilmaan eri erikoisalojen yhteen sulautumisesta, yhdessätekemisestä yli raja-aitojen yhä enemmän tulevaisuudessa. Toivoisin tämän yhdessätekemisen myös laajenevan yksityiselle puolelle. Kuntoutuja voisi saada kuntoutusjaksonsa aikana erilaista fysioterapiaa eri osaajilta ja näin tuettaisiin kuntoutujan arkea kokonaisvaltaisesti. Jokainen oppisi jotain. Kannattaa opiskella kaikenlaista ja mennä mukaan, pois omalta mukavuusalueelta. Miettiä yhdessä, miten voisin kannatella tai kannustaa juuri tätä ihmistä tässä hetkessä? Oppia näkemään kauas ja antaa asioille, ihmiselle aikaa. Kannattaa katsoa omaan peiliin, sieltä löytyy aika usein vastaus tai oivallus, minkä takia joku toimii niin kuin toimii. Malttaa odottaa ja huomata edes häivähdys muutoksesta, oivalluksesta ihmisen elämässä. Mottoni on ”You never know what`s going to happen”.

 

Julkaistu 11.7.2019 / Verkko- ja mainosvastaava Tiina Tikkanen

Vuoden 2018 psyfyläiseksi fysioterapeutti Sirpa Isomäki

Sirpa Isomäki valittiin vuoden 2018 psyfyläiseksi PSYFY:n kevättapaamisessa Helsingissä 24.3.2018. Valinnan teki PSYFY:n hallitus jäseniltä tulleiden ehdotusten pohjalta. Pyysimme Sirpaa kertomaan omasta polustaan psykofyysisen fysioterapian pariin.

Olen etuoikeutettu ja onnellisessa asemassa, kun olen saanut tehdä jo 15-vuotta työtä  josta kovasti pidän ja jolla koen olevan merkitystä! Tiesin jo varhain ylä-asteella, että minusta tulee ”isona” fysioterapeutti. Opintojen aikana uskoni alavalintaa kohtaan kuitenkin horjui hetkellisesti.  

Ajatus siitä, että antaisin samoja ohjeita asiakkaille ”liukuhihnalta” tiukassa aikataulussa tuntui kovin vieraalta. Halusin jotain enemmän… Halusin kiireettömiä, aitoja kohtaamisia… Halusin nähdä ihmisen kokonaisena oireiden takana… Halusin löytää yhdessä luovia ja yksilöityjä keinoja ja ratkaisuja pidempiaikaiseen apuun… jne… Onnekseni juuri oikeaan aikaan alkoivat  psyykkisiä toimintoja tukevan fysioterapian opinnot Helinä Herralan ohjauksessa. Silloin oivalsin, että olen sittenkin oikealla alalla! Syventävä harjoittelujakso Lapinlahden sairaalassa viimeistään vahvisti asian, enkä sen jälkeen ole hetkeäkään kyseenalastanut alavalintaa.

Valmistumiseni jälkeen 2003 pääsin sijaiseksi Auroran sairaalaan. Työ suljetuilla akuuttiosastolla oli mielenkiintoista ja opettavaista. Sain kollegoilta arvokasta ohjausta ja sisäistä koulutusta. Sijaisuuden jälkeen ei löytynyt heti psykiatriasta töitä, joten päädyin muutamaksi vuodeksi Kanervakotiin vanhusten pariin. Tein sielläkin työtä psykofyysisen fysioterapian viitekehyksestä käsin ja koin työn mielekkäänä. Sisimmässäni tiesin kuitenkin paikkani olevan psykiatriassa.

Toiveeseeni vastattiin, kun olin esikoiseni kanssa hoitovapaalla 2006. Sain iloisen soiton ja tiedon, että pääsisin jälleen sijaistamaan Auroran sairaalaan. Ei tarvinut kahta kertaa harkita! Työskentelin tuolloin akuuttiosastojen lisäksi kuntoutuksessa ja avopuolella. Toinen onnen kantamoinen tapahtui ollessani vuorostaan kuopuksen kanssa hoitovapaalla 2009. Jälleen sain iloisen soiton ja tiedon paikasta Psykiatriakeskuksessa aikuisten Syömishäiriöyksikössä. Päätös oli erittäin helppo! Tartuin oitis haasteeseen ja sillä tiellä ollenkin ollut jo kohta kymmenen vuotta. Alkuvuosina työnkuvaani kuului mielenkiintoinen siivu päihdepsykiatriaa. 2013 nuoriso ja aikuispuolen syömishäiriöyksiköiden yhdistymisen ja Ulfåsaan muuton myötä sain mahdollisuuden keskittyä työssäni pelkästään syömishäiriöihin.

Tätä työtä tehdessä ei tule katsottua kelloa ja laskettua tunteja paljonko on vielä työpäivää jäljellä. Aika suorastaan lentää, kun työ on mielekästä ja siinä on aidosti läsnä. Olen innolla kehittänyt työtäni merkitykselliseksi osaksi Syömishäiriöyksikön toimintaa ja vastaamaan mahdollisimman hyvin oikea-aikaisena potilaiden tarpeisiin. Ohjaan mielellään opiskelijoita ja käyn pyydettäessä kouluttamassa erilaisissa tilaisuuksissa.  Työ on antoisaa, arvokasta, mutta myös haastavaa. Koen, että on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta itsestä, teemmehän tätä työtä itsemme kautta. Omaa voimavarapankkia pidän yllä mm. Kirsti Niskalan kurssilla opittujen sovelletun rentouden- menetelmien, mindfullnesin ja yin-joogan avulla. Lisäksi koen hyvin tärkeiksi oman jaksamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta koulutukset, kollegoiden kohtaamiset, työnohjauksen ja saumattoman moniammatillisen yhteistyön. Tulevaisuuden haaveena on säilyttää tämä intohimo ja uteliaisuus psykofyysistä fysioterapiaa kohtaan ja jatkaa itsensä kehittämistä ja ammattitaidon syventämistä. Ensi syksynä suuntaan innolla uuteen haasteeseen työnkierron muodossa.

 

-Sirpa Isomäki

(julkaistu PSYFY-lehdessä 2/2018)

Vuoden 2017 psyfyläinen on Mikko Niiranen

Vuoden 2017 psyfyläiseksi on valittu kuopiolainen fysioterapeutti Mikko Niiranen.Valinta julkistettiin PSYFY:n kevättapaamisessa 25.3.2017 Helsingissä Auroran sairaalassa.

Mikko Niiranen on valmistunut fysioterapeutiksi Savonia ammattikorkeakoulusta 2007 ja toiminut fysioterapeuttina 10 vuoden ajan. Mikko on ollut koko työuransa töissä psykiatrisessa sairaalassa ja psykiatrian poliklinikoilla, mutta suuntautuminen psykofyysiseen fysioterapiaan ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys. 

Peruskoulutuksen aikainen työharjoittelu Tarinan sairaalan kuntoutustutkimusosastolla 2005 antoi Mikolle viitteitä ihmisen kokonaisvaltaisen kohtaamisen tärkeydestä. Ensimmäinen työpaikka löytyi niinikään työharjoittelun kautta. Mikko kertoo päätyneensä sattumalta viimeiseen työharjoitteluun Kuopion yliopistollisen sairaalan osana toimivaan Julkulan psykiatriseen sairaalaan. Valmistumisen jälkeinen työura alkoi kuntohoitajan sijaisuudessa Julkulan sairaalassa. Alku ei kuitenkaan ollut helppo.

Työskentely isossa organisaatiossa yksin, ainoana psykofyysisenä fysioterapeuttina ilman menetelmä- ja suuntautumisopintoja oli alkuvuosina melkoista säätämistä”, Mikko kertoo. Onneksi silloinen ylihoitaja Kaisa Haatainen otti nuoren fysioterapeutin innostuksen ja mielipiteet tosissaan. Ajoittaisesta vastustuksesta huolimatta Haatainen tuki vahvasti Mikon halua muuttaa kuntohoitajan työpohja psykofyysisen fysioterapian suuntaan. Kymmenen vuoden aikana Mikko onkin ollut vaikuttamassa siihen, että yhdestä kuntohoitajan viransijaisuudesta on kasvanut Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatrialle peräti kolmen psykofyysisesti suuntautuneen fysioterapeutin joukko.

Itsensä kehittäminen on Mikolle olennainen osa fysioterapeutin ammatissa toimimista. Vuonna 2008 Mikko aloitti Basic Body Awareness Therapy -opinnot Kirsti Niskalan opetuksessa ja vuonna 2012 päättyivät psykofyysisen fysioterapian erikoistumisopinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa. BBAT -opinnot ovat muutamaa siirtoa vaille valmiit ja sen lisäksi Mikko on ehtinyt aloittaa fysioterapian maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa tutkija/asiantuntijapuolella. Ahkeran opiskelun lisäksi Mikko on panostanut työpaikallaan opiskelijoiden ohjaamiseen. ”Opiskelijoiden ohjaaminen on ollut heti työurani alusta asti kiinteä osa työtäni ja on paitsi raskasta, myös antoisaa, koska silloin joutuu miettimään ja perustelemaan tekemisiään. Ohjatessa voi vaikuttaa myös paljon opiskelijoiden käsitykseen psykofyysisestä fysioterapiasta.Opettaminenkin kiinnostaa. Savonia ammattikorkeakoulussa Mikko on sijaistanut psykofyysisen fysioterapian opettajaa ja pitänyt muitakin koulutuksia.

Mikä työssä sitten on Mikolle tärkeintä?” Ehkä tärkeimpänä oivalluksena psykofyysisestä fysioterapiasta pidän sitä, että psyfy ei ole mitään yksittäisiä temppuja tai menetelmiä, vaan lähestymistapa (…) Fysioterapeutin ammattitaitoa on kohdata ihminen, kuulla hänen ongelmiaan ja omata laaja työkaluvalikoima, josta voi lähteä yhdessä potilaan kanssa etsimään niitä asioita, jotka auttaisivat häntä. Oma kehollinen harjoittelu on tässä suhteessa erityisen tärkeää! Jacques Dropsyn sanoin – Voit ohjata toista ihmistä vain niin pitkälle kuin olet itse kulkenut.”

Tärkeimmistä ammattiin liittyvistä asioista Mikko mainitsee lisäksi verkostoitumisen. Samoja asioita pohtivien ihmisten tapaaminen antaa aina uusia näkökulmia. Keskustelujen kautta voi saada vahvistusta omille, vielä epävarmoillekin, ajatuksille, Mikko pohtii. Kenenkään ei pitäisi jäädä näiden asioiden kanssa yksin, sanoo Mikko. Erityisesti Marko Kuukasjärven järjestämät nuorisopsykiatristen fysioterapeuttien kokoontumiset ja koulutukset ovat olleet Mikolle tärkeä mahdollisuus vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa.

Mikko tuo esiin, että kokee myös tutkitun tiedon lisäämisen erittäin tärkeäksi. Hyviä ja järkeviä tutkimuksia psykofyysisen fysioterapian menetelmistä tarvitaan. Kvalitatiivisia on useampiakin, mutta hyviä, oikeita asioita mittaavia satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia hyvin vähän. Tuleva tieteentekijä nostaa esiin myös kolikon kääntöpuolen. ”Se, että jostain ei ole tutkittua näyttöä ei automaattisesti tarkoita sitä, että se ei olisi ainakin yksilötasolla toimiva. Käypähoidon maailma on siisti ja steriili, mutta oikea elämä on epäreilua. Diagnoosi ei aina täsmää oireisiin, potilaat eivät toimi niin kuin tutkimusten tilastoanalyysin mukaan pitäisi ja fysioterapeuttikin voi olla väsynyt. Näissä tilanteissa sitä ammattitaitoa koetellaan.”

Uraansa vaikuttaneista ihmisistä Mikko nostaa esiin erityisesti Tampereen ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnoista vastaavan lehtori Raija Jaakkolan. Tärkeä opettaja on myös Mikon kurssikaveri, kun molemmat osallistuivat samoille BBAT -kursseille vuosina 2009 ja 2011. BBAT -kurssilta löytyi kaveriksi myös kaima Mikko Patovirta, jonka kanssa on voinut jakaa työhön liittyviä ajatuksia. Mikkojen tiet yhtyivät uudestaan, kun miehet istuivat vierekkäin Jyväskylän yliopiston pääsykokeissa ja saivat myöhemmin onnitella toisiaan opintojen aloittamisesta. BBAT -menetelmään Mikkoa johdatellut Kirsti Niskala on ollut paitsi tärkeä opettaja, mutta myös mukana Mikon gradutyössä auttamassa aineiston keräämisessä. Edellämainittujen lisäksi erityisen hieno porukka on ollut Psykofyysisen fysioterapian erikoistumisopintojen kurssikaverit, joiden kanssa yhteydenpito ja ajatusten vaihto jatkuu Mikon mukaan edelleen.

Psyfyn hallitus onnittelee vuoden 2017 psyfyläistä Mikko Niirasta ja toivottaa onnea ja menestystä opintoihin sekä iloa ja intoa työhön! Vuoden psyfyläiseksi valittu sai PSYFY:n kevättapaamisessa arvonimeään kantavan kunniakirjan, PSYFY-mukin ja sekä oikeuden maksuttomaan osallistumiseen PSYFY:n syyskoulutukseen 2017. Vuoden psyfyläisen valitsi PSYFY:n hallitus jäseniltä tulleiden ehdotusten pohjalta.

Tämä artikkeli perustuu Mikko Niirasen omaan tekstiin, jonka hän kirjoitti vastatessaan sähköpostilla esitettyihin kysymyksiin maaliskuussa 2017.

 

Anna-Maija Terävä, PSYFY:n hallituksen jäsen, verkkovastaava

(julkaistu 29.4.2017)

Vuoden 2016 psyfyläinen on Raija Jaakkola

Vuoden Psyfyläiseksi 2016 valittiin fysioterapeutti, fysioterapian lehtori Raija Jaakkola! Lämpimät onnittelut Raijalle!

Valinta julkistettiin Psyfy ry:n kevättapaamisessa lauantaina 19.3.2016 Helsingissä. Kunniakirjan lisäksi Raija palkittiin Vuoden psyfyläinen -mukilla, Psyfyn värisellä orkidealla ja maksuttomalla osallistumisella syyskoulutukseen. Lisäksi teimme Raijasta henkilökuvan Psyfy-lehteen.

 

Tampereen ammattikorkeakoulun fysioterapian lehtori Raija Jaakkola on suomalaisen psykofyysisen fysioterapian uranuurtaja monellakin tapaa. Raija on ollut kehittämässä psykofyysisen fysioterapian koulutusta jo 80 -luvulta lähtien ja jatkaa kehittämistyötä ansiokkaasti edelleen. Koulutuksen alkuaikoina Raija on kääntänyt ruotsinkielistä materiaalia opetuskäyttöön, kun suomenkielistä ei ole ollut vielä saatavilla. Raija on ollut luomassa psykofyysisesti suuntautuneiden fysioterapiaopettajien sekä muiden alan toimijoiden kansallista ja kansainvälistä verkostoa. Raija on nähty myös Psyfy ry:n perustamiskokouksessa!

1987 fysioterapeuttien peruskoulutuksen opetussuunnitelmaan tuli kurssi ”Psyykkisiä toimintoja tukeva fysioterapia”, jota Raija alkoi opettaa. Vuodesta 1994 Tampereella on tarjottu psykofyysisen fysioterapian koulutusta eri muodoissa, aluksi täydennyskoulutuksena ja 2002-2015 erikoistumisopintoina. 2016 koulutus toteutuu jälleen täydennyskoulutuksena. Raija on ollut toteuttamassa myös Basic Body Awareness -peruskurssia Tampereella (silloinen PIRAMK) yhteistyössä BBAT-opettaja Kirsti Niskalan kanssa. Useiden vuosien ajan jatkunut yhteistyö norjalaisten fysioterapiaopettajien kanssa on poikinut norjalaisen psykomotorisen fysioterapian kurssin Suomeen viime vuonna ja jatkoakin on luvassa jo tänä vuonna.

Raija kertoi, miten kiinnostus psykofyysisen fysioterapiaan on herännyt ja vahvistunut esimerkiksi Riitta Keskinen-Rosenqvistin, Gertrud Roxendalin ja Berit Bunkanin kursseilla. Näiden tärkeiden opettajien lisäksi Raija kertoo, että suuria opettajia ovat olleet myös ne asiakaskohtaamiset, joihin hänellä on vuosien aikana ollut mahdollisuus. Myös Raijan oma gradu ”Fysioterapian erityispiirteitä mielenterveysongelmaisten potilaiden hoidossa” on vahvistanut ymmärrystä psykofyysisen fysioterapian alueesta ja osaamista sen opettamisessa.

Jatkuva itsensä kehittäminen lukemisen, lukuisten kurssien ja koulutusten ja erilaisten opintokäyntien muodossa on ollut tärkeä osa Raijan psyfypolkua. Raija kuvaa että ”Psykofyysisen fysioterapian opetus on ollut minulle tarkoittanut sitä, että teen työtä myös itseni kanssa itsetuntemuksen kehittämisessä kaiken aikaa. Psyfyopetus on samalla elämän opiskelua – kuka olen ja mitä minussa tapahtuu, miten olen vuorovaikutuksessa ja suhteessa toisiin ihmisiin…”

Minulle Raija on ollut tärkeä opettaja erikoistumisopintojen aikaan sekä tärkeä tuki ja yhteistyökumppani ensimmäisellä Psyfy ry:n puheenjohtajakaudellani, siitä iso kiitos. Vielä kerran, onnea Raija!

 

terveisin pj Anna-Maija Terävä

(Julkaistu 21.3.2016)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.